Mitä minusta piti tulla
Ollessani pieni ala-asteikäinen lapsonen, tuijotin suurilla sinisillä silmilläni tulevaisuuteen ja uskoin pyhästi olevani jonain päivänä eläinlääkäri. Ihan vain sen takia, että tykkäsin (ja tykkään) eläimistä ja halusin auttaa niitä. Vaaleanpunasävytteistä tulevaisuudenkuvaani Kaikkien Eläinten Sankarina ei horjuttanut edes se kylmä fakta, jonka opettajani minulle pehmeästi kierrellen koitti ilmaista: eläinlääkäriksi ei tuosta noin vaan ruveta. Lisäksi en pahemmin pohtinut sitäkään faktaa, että inhosin verta ja suolia ja kaikkea sellaista.
Muutama vuosi kului ja opittuani kirjoittamaan ja lukemaan ja ymmärtämään lukemaani oikeasti hyvin, ymmärsin, että minusta ei voinut tulla mitään muuta kuin Suuri Kirjailija. Tämän vuoksi kirjoitin hervottomia määriä satuja ynnä muuta sellaista. Ihan söpöjä tuotoksia tietenkin, mutta pienessä lapsen mielessäni en tajunnut, että aikamoisen työn saa tehdä, jotta kirjoittamalla tulisi toimeen. Ei tainnut kymmenvuotiaan pikkumarian mieleen juolahtaa, että jonakin päivänä sitä asuisi ihan omassa kodissa, maksaisi ihan omia laskuja ja ostaisi ihan omaa ruokaa ihan omilla rahoilla.
Jälleen vierähti muutama tovi, kunnes eräänä aamuna herättyäni tahdoin ryhtyä teatterinäyttelijäksi (kiitos harrastamisen). Tämä oli ensimmäinen vähän vakavammin pohdittu juttu, mutta sen hylkäsin, koska ymmärsin sen vaativan paljon hermoja ja raakaa työtä. Sitä paitsi, vaikka oman elämäni suuri päätähti olenkin, ei lahjakkuus ehkä riittäisi ihan lavoille saakka.
Näyttelijähaaveista siirryin toimittajan uraa suunnittelemaan, mutta sitä unelmaa kesti vain muutama tovi. Koulutukseni Jyväskylän Teknisessä Ammattiopistossa vei kaikki halut toimia videokameran kummallakaan puolella. Lisäksi meidät vakuutettiin siitä, että töitä ei löydy ja jos löytyy, niin lähinnä orjatyövoimaan verrattavissa olosuhteissa.
Sittemmin leikittelin ajatuksella, että olisin äidinkielen opettaja. Tämä haave on ollut melko realistinen ja kestävä, mutta vuosi kouluavustajana on avannut silmäni; ei taida Mariasta olla opettajaksi työn vaatiman stressinsietokyvyn ja pitkän pinnan takia. Olisin helvetillinen opettaja. Juuri sellainen, jota kaikki inhoaisivat ja joka saisi nautintoa oppilaiden nöyryyttämisestä. Taatakseni siis tuleville koululaisille helpomman elämän, ryhdyin katselemaan muita hommia.
Nyt olemme tässä hetkessä ja minulla on huomenna informaatiotutkimuksen pääsykoe Tampereen Yliopistolla. Toivottakaa onnea, että pääsisin opiskelemaan itsestäni Maailman Vihaisimman Kirjastotädin. Ala tuntuu nimittäin enemmän Siltä Oikealta kuin ehkä mikään muu ennen (mieli toki voi muuttua, jos ne ei siellä yliopistolla tahdo minua luokseen).
Lottovoittoa odotellessa.
