Fix me now I wish you would

Oonan kanssa reippaina tyttöinä karattiin aamulla kahdeksan aikoihin Thelma & Louise retkellemme kohti Uuttakaupunkia. Pysähdyttiin Laitilassa, jotta voitiin juoda maailman parhainta limonadia sen valmistuskaupungissa. Uusikaupunki oli nätti, joskin vähän pieni, joten siirryttiin sieltä muutaman kävelyhetken jälkeen merenrannan kautta Raumalle. Rauma oli isompi kuin muistettiin ja siellä kuluikin muutama tovi. Kun illalla lähdettiin takaisin kotia päin piipahdettiin vielä muutamassa pikkukylässä matkan varrella ja törmättiin mm. seuraavanlaisiin paikkoihin:

horontie.jpg

ruoskimispaikka.jpg

riippusiltakyltti.jpg

Ei voi kuin todeta, että kaikkeen sitä törmää, kun tarpeeksi metsään ajaa.
Lisäksi piti taas selittää jollekin henkilölle, että ei, lävistykset eivät satu jatkuvasti ja ei, ne eivät häiritse suutelua ja seksielämää. Luulisi jo maalaisjärjenkin sanovan, että jos lävistykset a) sattuisivat jatkuvasti ja b) haittaisivat kehojen kanssakäymistä, niin ei niitä kukaan varmaan pitäisi.

Kuvia reissusta ilmestynee tässä lähiaikoina, ja tuskin kukaan on niin aasi, ettei olisi jo tajunnut, että uudet kuvat näkyvät tuossa vasemmalla olevassa neljän kuvan flickr-lootassa. Vaikka kyllä minä aina silloin tällöin niistä mainitsen joka tapauksessa.

Oli älyttömän mukava reissu, sääkin helli, vaikka ensin muuta pelättiin.

Nyt väsyttää ja vituttaa.

Jätä kommentti