Ladytron – Discotraxx
Päästyäni eroon pääsykoekirjoista, aloitin lukemaan Simone de Beauvoirin Toinen sukupuoli -teosta. Hullua, että vaikka olen melkoisen määrän feminististä kirjallisuutta kahlannut läpi, en tätä teosta ole vielä lukenut.
Tein myös hauskan testin:
Jännää sinänsä, että päästötodistukseni oli oikeasti suurin piirtein tuota numeroluokkaa (lukuaineiden ka oli 9), mutta voin vakuuttaa, että ruotsi tahi liikunta eivät olleet 10. No, eipä tuo vakavasti otettava testi ollutkaan.
Minnan ja Oonan kanssa käytiin ajelemassa ympäri Tamperetta ja oli kyllä niin kivaa, ettei vähään aikaan ole ollutkaan. Ikinä ei voi olla liian vanha pyörimään karusellissa, keinumaan, laulamaan radiosta tuttuja lauluja ääneen rumasti ja ajelemaan autolla paikoissa, joissa ei pitäisi ajella.
Kävin myös uimassa. Vesi oli lämmintä, aurinko lämmitti, asfaltti oli kuumaa kävellä. Kesä. Kesäkesäkesäkesäkesäkesä.
Kohta on Provinssirock ja Oonalla synttärit.




