Minna, wii laav juu!

Olipa kerran, vehreän Jyväskylän alueella ihana prinsessa. Hänen huulensa olivat punaiset ja pehmeät kuin ruusun terälehti, hiuksensa mustat kuin yö ja silmänsä siniset kuin kesätaivas. Tuo prinsessa kulutti päivänsä taistellen hirmuisia valtion ja kunnan työntekijöitä vastaan, aseenaan vain kynä ja kilpenään Kelan kirjekuoret. Elämä ei onneksi ollut pelkkää taistelua, toisinaan joku uskollinen hovinarri ilahdutti hänen elämäänsä, toisinaan hän kiiti lukemattomiin seikkailuihin uskollisen sinisen ratsunsa kanssa.

Eräänä aamuna kuitenkin koitti se päivä, kun prinsessan oli otettava paikkansa elämän kiertokulussa ja siirryttävä kuningattareksi hoitamaan ikäviä Aikuisten Oikeita Juttuja. Vaan prinsessapa ei tähän alistunut, vaan yön hämyssä pakkasi korppuja evääksi ja kiisi taikaponilla kauas pois Aikuisten Oikeasta Maailmasta. Hän ratsasti monta yötä väsymättömällä taikaponillaan, joka tilaisuuden saadessaan lauloi “tsumppiduu, tsump tsumppiduu!” Eräänä aamuna prinsessa saapui kaupunkiin nimeltä Tampere ja tapasi siellä monia muitakin kapinallisia ei-aikuiseksi-suostuvia ihmisiä. Niin jäi prinsessa Tampereelle asumaan, ja elelipä onnellisena ja sen pituinen se.

Tämä opettavainen tarina on omistettu Minnalle, joka liittyy tänään urheaan aikuistumista vastaan taistelevaan legioonaamme, eli täyttää 20 vuotta. Lisäksi samalla onnittelen Minnaa Tampereelle muuttamisesta, joka tapahtuu toivottavasti pian pian pian. Tänään siis, ainoastaan Minnan kunniaksi; vuotakaamme hunajaa, ampukaamme ilotulitteita ja saakaamme tuhansia pieniä orgasmeja.

orly.jpg

Tässä vielä Minnalle virtuaalinen kortti. (suosittelemme hitsauslaseja käytettäväksi)

Jätä kommentti