Myönnän olevani normaali
Susku pohti blogissaan normaaliutta. Olin jo väsäämässä vastausta kommenttiosioon, kun huomasin, että aiheesta tulikin tekstiä enemmän kuin on järkevää kirjoittaa kommenttilaatikkoon.
Omasta henkilökohtaisesta normaaliudesta sen verran, että en ole koskaan kokenut olevani jotenkin äärimmäisen erikoinen. Olen saanut kuulla elämäni aikana olevani omituinen / epänormaali / tylsä / radikaali / ja luoja ties vielä mitä. Silti noista kaikista sanoista huolimatta koen olevani normaali, mutta ehkä se sitten johtuu siitä tasapainosta, joka minulla on itseni kanssa. Koen eläväni haluamaani elämää, enkä koe, että minun pitäisi muuttua mihinkään suuntaan. En siis oikeastaan välitä siitä, miten ulkopuoliset minut määrittävät, tärkeää on vain se, että itse tiedän, mitä tahdon ja miksi.
