Social Distortion - Winners And Losers

Viime perjantaina Kim ja Amalia miehittivät tukikohtamme. Toteutimme kaikki suuret suunnitelmat, mikä on meiltä kohtuullisen yllättävää. Ne suuret suunnitelmathan olivat seuraavanlaiset: kiinalaisessa ravintolassa syöminen (tästä on Kimin kanssa puhuttu noin kaksi vuotta), päivä Särkänniemessä (vuoristoradat on huippua!), kiertelyä kaupungilla, Transformersin katsominen, vuokraleffojen tuijottelua, valokuvausta, tukevasti syöminen ja se, missä olemme parhaita; myöhään valvominen ja huonojen juttujen kertominen.

Lisäksi Kimin kanssa kasattiin minulle hieno CD-levyhylly. Pientä säätöä oli ilmassa, mutta alkuun päästyämme saimme kuin saimmekin hyllyn kasaan rikkomatta lasiovia. Vanhojen levyjen lisäksi tuohon mahtuu vielä reilu sata levyä, eli onneksi nyt ei tarvitse hetkeen miettiä, että mihin ne levyt työntää. Muutamat CD:t siirsin vaihtoon vietäväksi. Värjäsin hiukset blondeiksi ja sitten päälle vanha tuttu pinkki. Nyt on kirkkaan sähäkät hiukset taas.

Tähän väliin nautin hieman lepoa ja rauhaa, sillä maanantaina tulee mummu, täti ja 7-vuotias serkkuni.

Lähelläni on tapahtunut isoja muutoksia. Osa muutoksista on ollut positiivisia ja osa ei. Pahimmalta tuntuu se, etten voi mitenkään auttaa niissä negatiivisissa muutoksissa, mutta toivon, että olemalla vierellä voin edes jotenkin antaa tukea. Sivuissakin on tapahtunut muutoksia. Kuten kaikki nokkelimmat voivat huomata, on yläpalkissa nyt media-osio, josta pääsee katsomaan levyjeni ja elokuvieni lisäksi nykyisin myös kirjani.

En päässyt kouluun. Informaatiotutkimuksessa jäi uupumaan 9 pistettä, tietojenkäsittelyssä yksi piste. Nyt pitäisi keksiä, että mitä tekisin seuraavan vuoden. Haenko avoimeen yliopistoon tai johonkin diipadaapa-tyyliseen aikuiskoulutukseen, vai keskitynkö pelkästään saamaan töitä?

Kesä alkaa olla pelottavan lopussa.

2 Kommenttia postitukseen “Social Distortion - Winners And Losers”

  1. Susku kirjoitti:

    Voi harmi, ettet päässyt kouluun! Se on niin toisaalta helppo ratkaisu vaan opiskella, vaikka siinäkin tulee kai mukanaan omat ongelmat. Mutta onhan noita aikuiskoulutuksia, onko Tampereella samanlaisia kuin Jkl:ssä, esim. valokuvaukseen tms. amispuolelta näyttötutkintomahdollisuutta? Niihin kun täällä ainakin pääsee vaan kun soittaa.

  2. Maria kirjoitti:

    Siinähän se onkin, että kun kouluun olisi päässyt, niin asiat olisi ollut yksinkertaisempia. Muuten en mitään kriisiä asiasta vedä. Menen työkkäriin loppukuussa, ja ajattelin varata ajan ammatinvalinnanohjaajalle ja kysellä siltä vähän noista koulutus / työmahdollisuuksista tarkemmin.

Jätä kommentti