My Generation Sucks

Olen viime aikoina harjoittanut urheilullisia aktiviteetteja käymällä keilaamassa ja pyöräilemällä ensimmäisen kerran moneen vuoteen. Näin kesän saapuessa jännittävä elämäni saa lisämaustetta myös saksien kanssa ulkona juoksentelusta. Tarkalleen ottaen olen siis käynyt leikkaamassa eräälle pupulle oksia lähimetsästä, hieno työ, jota harrastankin koko kesän. Mitään muuta en sitten oikein teekkään. Kesätöitä ei näy. Tai näkyy, mutta ei minulle. Jostain syystä yksikään niistä yli 20 firmasta, jonne hakemuksia lähettelin, ei vakuuttunut minun ylivoimaisesta paremmuudestani satoihin muihin nuoriin nähden. No, nuudelit on ihan hyvää ruokaa kesälläkin.

Kesätyöttömyyshän tarkoittaa opiskelijalle sossun luukulle itkemään siirtymistä. Ei siinä mitään ongelmaa ole, jännittää vain, että kauan kaiken sen paperisodan keskellä kestää, ennen kuin sitä fyrkkaamassiinappulaarahaakahisevaa löytyy taas minunkin tililtäni. Onneksi tämän konkurssin keskellä kaikkien köyhien sankari, eli oma isi, tuli käymään ja vei kauppaan. Nyt ainakin jääkaappi näyttää hyvältä. Lisäksi lippu Ilosaarirockiin on ollut hankittuna jo muutaman hetken, eli kesäfiilikseni lienee turvattu. Janikin siirtyy meille pian, sain myös Kimin lupaamaan, että hän saapuu tänne kokkailemaan kanssani kaikkea uutta ja epäterveellistä kesäkuun puolessa välissä.

Lisäksi olen tässä lähiaikoina mössinyt kokeita; toisen mirgeenikohtauksen takia, toisen ihan oman matemaattisen anti-lahjakkuuteni ansiosta. Saa nähdä kuinka uusinnoissa käy. Olen onneksi sellainen rauhallinen ihminen, että osaan suhtautua tunteettomasti siihen, mikäli proAkatemiaan pääsyni jää kiinni sellaisesta äärrimäisen kiinnostavasta aiheesta kuin taloushallinto tai liiketalousmatematiikka. Etenkin, kun kumpikaan aineista ei kuulu niihin osaamisalueisiin, jotka minun omasta mielestäni tulisi hallita tietojenkäsittelyn opiskelijana. En siis opiskele liiketaloutta, vaan TIE-TO-JEN-KÄ-SIT-TE-LY-Ä. Olen nörtti (joskaan en kovin hyvä sellainen), en mikään seksikäs pikku kirjanpitäjä. Voin muuten myös kertoa, että kirjanpidon ihanuuteen oman bonuksensa tuo ehdottomasti se, kun migreenikohtauksen takia näkökenttäsi supistuu noin kolmannekseen siitä, mitä se normaalisti on.

Tämä ensimmäinen (ja edelleen mahdollisesti viimeinen) vuoteni Tampereen ammattikorkeakoulussa on kyllä kokonaisuutena mennyt niin takkuillen läpi, etten koskaan olisi uskonut jaksavani ryömiä kaikkien niiden (minulle) vaikeiden kurssien läpi. Toisaalta olen alkanut hyväksyä, että ehkä tämän vuoden jäljiltä minun ei pitäisikään tuntea oloani tyhmäksi, kun arvosanat eivät ole keikkuneet hyvissä ja kiitettävissä, asianhan kun voi kääntää niinkin, että olen nyt entistä paremmin tajunnut olevani enemmänkin asioita monelta kantilta pyörittelevä humanisti, kuin mitään muuta. Se, viekö tämä asia minua mihinkään suuntaan sen enempää, lienee kuitenkin eri tarina, jota en juuri nyt kesän kynnyksellä jaksa pohtia. Eli kun isi pohti tuossa alkusyksystä, että menettikö hän humanistityttärensä tekniikalle, voin vastata nyt täysin rehellisesti että ei, paremminkin minusta on tullut vielä palavasieluisempi kiihkohumanisti kuin ennen.

Tähän täysin sopimattomaan väliin lätkäisen huonolaatuisen ja valkotasapainottoman todisteen siitä, että pikkuneitimme tosiaan oleilee nykyisin myös sohvalla:

Peto kykenee itse hyppäämään sohvalle. Se myös kykenee, kuten kuvasta voitte huomata, leikkimään kakkakonetta sohvalla.

Nyt pienen tauon jälkeen olen jälleen alkanut lämmitellä on/off -suhdettani lukemisen kanssa. Minkäs sille voi, että kirjat tarjoavat niin kiihkeitä tunteita, että niiden ääreen on aina pakko palata. Olen listannut innolla paljon luettavaa, hömppää, asiaa ja klassikoita. Nuoruuteni Pariisi ei ollut mitenkään äärimmäisen hieno, mutta Torstai on toivoa täynnä imaisi minut kahdeksi päiväksi syövereihinsä. Hämmentävää siksi, että suhtaudun klassikoihin aina hiukan nuivasti, vaikka niitä luenkin, usein siksi, että ne oikeasti ansaitsevat nuivan suhtautumisen puuduttavilla dialogeillaan ja kuivilla sanavalinnoillaan. Joka tapauksessa teitä on nyt varoitettu, rakkauteni kirjoihin kukoistaa ja silloin minulla on paha tapa kehottaa kaikkia lukemaan tätä ja tuota. Rakkauteni on myös sitä laatua, etten halua kuulla yhtään poikkipuolista sanaa ihanuuksista, jotka olen löytänyt.

Tähän loppuun haluan ilahduttaa teitä kuvalla, joka vapautti ainakin itseltäni muutaman naurunpyrskähdyksen. Maria YAD:n hommissa, pitämässä taukoa, eli lukemassa:

Taidan olla sukua Quasimodolle.

Postitus kirjoitettiin 29/05/2008 klo 23:24 ja on kategorioissa Lukeminen, Pupu, Yleistä. Voit jättää kommentin.