Dictum factum

13.6. Perjantai
Olen löytänyt aineellistuneen absoluuttisen kauneuden, johon voimme tästä eteenpäin verrata kaikkea, minkä arvelemme olevan kaunista: paloautonpunaiset 10 sentin korolla ja nilkkaremmillä varustetut uudet kenkäni.

14.6. Lauantai
Miksi kaikki upouudet kengät tuoksuvat samalta, materiaalista tai myyntipaikasta huolimatta?

Mummun mustaherukkamehu lienee käsitteenä megaklisee, mutta silti se vaan on niin hyvää, että laitoin marjapensaiden päälle verkot, joihin pieni nälkäinen lintu saattaa takertua (toivottavasti ei) ollessaan ryöstöretkellä.

Monien muiden tavoin minussakin autiotalot herättävät suurta mielenkiintoa. En kuitenkaan tajua, miksi sellaisessa käydessä on pakko rikkoa ikkunat ja sotkea paikkoja.

Saunavastoja tehdessä sitä huomaa kaikenlaista: törmäpääskyt ovat palanneet vuosien tauon jälkeen montulle.

15.6. Sunnuntai
Poikani Kevin on tajuttoman hyvä kirja.

16.6. Maanantai
Parituntinen nurmikon ajelu käy näköjään liikunnasta.

17.6. Tiistai
Kastuin ensimmäisen kerran tänä kesänä sateen takia.

Tietää saavuttaneensa tietynlaisen itsenäisyyden omassa elämässään, kun veli ei sano puhelimessa, että “Siivoa kämppä kun mä oon töissä”, vaan lause puhelimessa kuulostaa tältä: “Siivoa kämppä kun mä oon töissä, mä maksan sulle”.

18.6. Keskiviikko
Kävin parturissa! (tukka on melki samanlainen kuin ennenkin, mutta sainpas latvat putsattua)

19.6. Torstai
Näin Kimin uuden kämpän, ja sillä perkeleellä on KAKSI vaatehuonetta.

20.6. Perjantai
Juhannuslista:
(x) sauno, ui ja syö hyvin iskän mökillä
(x) pelaa lautapelejä
( ) huku sepalus auki
(x) valvo myöhään
(x) ole hyvässä seurassa

21.6. Lauantai
Lautapelejä!

22.6. Sunnuntai
Kello viisi aamulla istuin Korpilahden Shellin kahviossa Ismon, veljeni ja kahden hänen kaverinsa kera.

Kello kymmenen illalla palasin Tampereelle.

2 Kommenttia postitukseen “Dictum factum”

  1. MariaS kirjoitti:

    Mahtava merkintä, ihanan pirteä ja jotenkin kesäinen olo tarttui tänne peitettyjen ikkunoidenkin taakse (ollaan siis takaisin vanhassa kämpässä ja ikkunat on toistaiseksi peitettynä :/ Täytyypä tulla mah.pian noita kenkiä moikkaamaan..

  2. Maria kirjoitti:

    No, toistaiseksi on vaan tätä sadetta ollut, niin ehkette menetä niin paljoa kesämaisemaa. Kenkiä saa tulla moikkaamaan vaikka heti.

Jätä kommentti