Ajetaan varo-varovasti
Olen aina inhonnut sitä, kun ihmiset ovat liikenteessä aivan raivohulluina ja löytävät kaikista muista liikkujista hirveästi vikoja. Joten, siinä minä sitten pyöräilin kohti Hervannan keskustaa, kun yhtäkkiä tajusin, ettei ollut kaukana sellainen tätimäinen nyrkin heristäminen eräälle autoilijalle. Tyydyin tosin vain ei-niin-tätimäisesti kiroilemaan, tärkeintä kuitenkin lienee, että keskisormen vilauttaminen ei ollut se päällimmäinen ajatus. Hämmentävää, eikö totta?
Joka tapauksessa tajusin sitten ihan kunnolla sen, että olen jo pitemmän aikaa ollut aina pyöräillessäni erittäin aggressiivinen tavalla, jota inhoan. Kohtuullisen äänekkään kiroiluni kohteeksi eivät suinkaan joudu vain autoilijat, vaan myös kävelijät (ja kuulisittepa ajatukseni!). Ainoastaan muita pyöräilijöitä kohtaan tunnen sympatiaa, enkä kauheasti kiristele hampaitani heidän takiaan. On toki totta, että autoilijoiden oikeasti kuuluu päästää minut menemään suojatieltä ennen kuin kaasuttavat eteenpäin, mutta enkö voisi koskaan joustaa tässä asiassa (no en).
Jos nyt siis kasvaisin tässä asiassa vähän pitkämielisemmäksi? Ehkä. Todennäköisesti en.
Joten tulkaahan moikkaamaan minua sitten sairaalaan / hautajaisiini, kun jään auton alle silkan itsepäisyyteni takia. Todennäköisesti naamallani on kuolleenakin kiroilun ja aggressiivisuuden sille jähmettämä irvistys.
Tätiterkuin, Maria.




September 17th, 2008 at 17:32
Uskallakkin jäädä auton alle… >:(
September 18th, 2008 at 14:40
Se on se kuuluisa suomalainen liikennekulttuuri. Liityn liikennepoliisitätikerhoon!