but I have always been cool with myself
Ensimmäisen työviikon jälkeen oli hyvä lähteä Jyväskylään rentoutumaan. Minnan autossa matkustaminen toi myös oman jännityksensä matkaan, mutta hei, savulta haiseva autohan on ihan normaali? Oli muuten aivan uskomattoman selkeä, oikeasti täydellisen kaaren tekevä sateenkaari taivaalla tuon matkan aikana. Jostain syystä emme kuitenkaan bonganneet ainuttakaan taikaponia juoksentelemassa sen päällä.
Mainio viikonloppu sai myös arvoisensa päätöksen, kun seisoimme Kimin kanssa Jyväskylän rautatieasemalla kertomassa huonoja juttuja. On aina haikeaa erota Kimistä, sillä kukaan muu ei vajoa jutuissaan yhtä alas kanssani, vieläpä nauraen omille vitseilleen. Syyskuun ajan saan vielä opiskelija-alennukset junalippuista, joten jos joku haluaa viedä minut tähtikaaren taa ja taivaisiin, niin nyt jos koskaan on sen aika! (pieni reissu ihan johonkin Suomen kaupunkiinkin käy)
Töissä on tosiaan ollut mainiota, mutta aamuherätykset ja syksy ovat viikossa ehtineet tehdä tehtävänsä; väsyttää koko ajan ja kaipaan vaihtelua jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Sain kyllä paikan joogasta, kuntotanssista ja aerobicista, joten minusta tulee nyt sitten timmi ja notkea sporttityttö. Voisin ennen tuntien alkamista ehkä hommata timmin ja notkean sporttitytön urheiluvaatteet (farkut ei kuulemma oo hyvät).
Taas kivaa last.fm:stä, oman voi tehdä täällä.

Elokuun leffat:
The Big Lebowski
Kuin kuvastimessa
Corpse Bride (uusinta)
Nimetön
Bad Moon
The Ring (uusinta)
The Ring two (uusinta)
On the Edge
Shoot ‘Em Up
Happiness
Live Free or Die Hard
Hancock
Constantine (uusinta)
Batman Begins (uusinta)
Doomsday
Nuori kapinallinen
Paholaisen silmä
P.S I love you
Feed
X-files - Usko koetuksella
Minority Report
Matrix (uusinta)
Hellraiser
Matrix reloaded (uusinta)
Matrix revolutions (uusinta)
Station Agent (uusinta)
Signs (uusinta)
The Big Lebowski oli kuukauden hauskin leffa. Ei se sen suurempia esittelyjä tarvitse.
Shoot ‘Em Up - Jos elokuvassa tapetaan porkkanalla ihmisiä, se ei voi olla huono. Eikä ollutkaan.
X-files - Usko koetuksella - Usko oli tosiaan koetuksella, on nimittäin uskomatonta millaista paskaa onnistuttiin tekemään tästä leffasta. Taustalla pyöritettiin pientä tarinaa ikään kuin pakosta, mutta koko elokuva keskittyi siihen, että Mulder ja Scully ovat yhdessä ja niillä on vähän vaikeeta ja voi lässyn läpä läpä lää.



