Oi kun aina ois sunnuntai
Minun ja kulmalävistyksen suhde ei tällä toisellakaan kierroksella onnistunut, vaan jouduimme eroamaan. Tällä kertaa se on lopullista. Lävistys oli koko ajan ärtynyt ja tulehtui lopulta niin pahasti, että minulla oli vähintään oman nyrkkini kokoinen mätäpaise kulmassa (olen aina kuvitellut olevani jonkin sortin kusipää, mutta puristeltuani mätää ainakin litroittain, kävi selväksi, että olen ainoastaan mätä). Tietysti olisi ollut mahdollista, että minulle olikin kasvamassa varapää, mutta se jäi nyt kokemtta. Harmittaa kyllä, pidin kulmalävistyksestäni kovin.
Luin Meg Rosoffin kirjan Poikkeustila, ja kerrankin lupaukset kirjasta pitivät paikkansa. Takakannessa luki, että “Tätä kirjaa ei lueta, se eletään”, mikä piti aivan paikkansa. En todellakaan tajunnut lukevani, niin elävästi tarinaa kerrottiin. Meinasin myös kyynelehtiä junassa tämän takia. Ainiin juu, se juoni: lyhyesti ilmaistuna yhden henkilön kokemuksia maailmansodasta 2000-luvulla.
Tänään etsimme auki olevaa kahvilaa varmaan puoli tuntia Piian kanssa. Edes luottopaikka Arnold’s ei ollut auki! Hirveää. Vielä pitäisi jaksaa muokata RAD-kuvat, siivota vessa ja lankata kengät. Sitten voisin syventyä taas kirjojen ihmeelliseen maailmaan.
Yöperho on koteloitunut.
September 15th, 2008 at 7:40
Miten sä jaksat koko ajan lukea? Itellä on vahvasti ollu nyt semmonen kausi ettei kiinnosta yhtään, vaikka ihan hyviä kirjoja on ollu tyrkyllä..
September 15th, 2008 at 18:13
En mä jaksakaan, ainakaan samassa mittakaavassa kuin esim. kesällä. Nyt vaan on kesken kauhunovellikokoelma, ja novellikokoelmia on jotenkin helppo lukea, kun ei oo yhtä pitkää tarinaa. Vastaavasti Ramonesin tarina on kesken ja tulee olemaan varmaan aika kauan, koska se ei just nyt vaan nappaa.
Riippuu niin paljon kirjasta, että innostaako vaiko eikö. Toisaalta en ole jaksanut katsoa paljon mitään elokuvia nyt syyskuun aikana, joten kausittaista kai kaikki nämä kultturellit harrasteetkin ovat.