My Generation Sucks

Olipa kerran kauan sitten Helsingissä Leonard Cohenin keikka. Tosin tässä tapauksessa sana keikka on lähinnä loukkaava ja alentava ilmaisu siitä yli kolmen tunnin showspektaakkelista, jonka pääsin kokemaan. 80 euroa lipusta ei todellakaan tuntunut kokemani jälkeen yhtään pahalta, en ole koskaan ennen nähnyt mitään yhtä tyylikästä ja kun siihen vielä lisätään Cohenin hienostuneen seksikäs ääni, niin elämäni paras musiikkielämys taisi olla tässä. Kim ja Amalia nauttivat esityksestä visiinkin yhtä paljon, tosin täytynee tunnustaa, että kaiken ihastelun keskellä ehdimme Kimin kanssa toki myös hieman irvailla iäkkään herran kustannuksella (MIKÄÄN ei ole niin pyhää, etteikö siitä voisi lohkaista huonoa vitsiä).

Vaikka tästä kaikesta on jo aikaa kolmatta viikkoa, en ole vieläkään kuunnellut mp3-soittimella oikeastaan muuta kuin Cohenin sulosointuja. Oi Leonard, miksi minut jo hylkäsit?

Tässä kuussa oli myös toinen huomattava musiikkitapahtuma, joskin täysin erilainen kuin aiemmin mainittu: Infected Mushroom + muita piripolkkakonemusiikkidjasioita. Hyvinhän sienet vetivät, joskin keikan alkupuoli oli miksattu sinne päin minne aurinko ei paista. Tuli tanssittua. Secret Gaylover laittoi tukkani hienosti piikeille pystyyn, ja joku utelias kanssatanssija ei voinut olla minulta kysymättä taikaa siihen, että tukkani pysyy koko yön niin pystyssä. Vastaukseni oli lyhyt ja ytimekäs: “Lakkaa ja tupeerausta”. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut ehkä myös mainita vauvanpehmoisesta tukastani, sen käsittelu kun ei ihan hirveästi mömmöjä vaadi (näkisittepä hiukseni aamuisin, toisinaan niillä pitäisi ehkä olla oma asunto, kun niillä oma tahtokin tuntuu olevan).

Ongelmahan ei siis ole siinä tukan pystyyn saattamisessa. MUTTA sen normalisoimisessa kylläkin. Nimimerkki: sunnuntaina aamuyöllä 2 kertaa shampoopesu + hoitaine + harjaus, aamulla shampoopesu + hoitoaine + harjaus jne. kunnes tiistaina tukassani ei enää tuntunut olevan mitään ylimääräistä takkua siellä täällä.

Olen myös päässyt kokeilemaan töissä iltavuorojen tekoa. Tykkäsin melkein enemmän kuin päivävuoroista; illan pimeydessä kiitää kirjastoauto pysäkiltä pysäkille pelastaen ihmisiä tylsyydeltä. Olen ottanut tämän työn vähän siltä kantilta, että olen jonkin sortin supersankari, niin tärkeä asia kirjojen levittäminen on. Noin ihan vakastikin aiheesta puuhuen, Suomessa ei kannattaisi suhtautua niin itsestäänselvyytenä lukutaitoon ja vielä vähemmän siihen, että meillä on olemassa kirjastot, joista kuka tahansa varallisuudestaan riippumatta voi käydä hakemssa itselleen sivistystä tai viihdettä.

Työni tarjoaa myös sen hienon puolen, että minulla on melko rajattomat mahdollisuudet löytää itselleni paljon hyvää luettavaa. Aina siinä vaiheessa, kun edellinen kirjakasa on luettu, ryhdyn valitsemaan uutta pinoa, ja silloin olo on kuin olisi karkkikaupassa: Mitkä valikoimat! Maanantaina voitte siis bongata minut raahaamasta noin viisi miljoonaa kiloa painavaa kirjakassia kotiin, sillä aiemmat lainat on nyt tahkottu läpi. Ihan valehtelematta en ole tehnyt vapaa-ajallani paljon muuta kuin lukenut, sivuun on jäänyt sen vuoksi myös bloggaaminen.

Jossain sivujenkäännön väleissä olen kuitenkin ehtinyt myös käydä Hämeenlinnassa, liittyä jaikuun, lorvia Kimin kanssa kirppareilla, seikkailla Piian luokse ja piipahdimmepa eilen Ismon kanssa nopsasti päivän reissun verran Jyväskylässäkin.

Tuo jaikuhomma on ainakin ajatustasolla tulossa julkisesti näkyviin sivuillenikin jossain vaiheessa, mutta koska sen enempää en ole asiaa vielä pohtinut, toistaiseksi se pysyköön vain sisäänkirjautuneiden kavereiden näkösillä. Muutenkin haluaisin tehdä tämän leikkikenttäni ulkonäölle kirurgisia toimenpiteitä, mutta minulla ei oikein ole ideaa, että millaista oltais sit muovaamassa. Ongelma lienee se, että todella pidän tästä ulkoasusta, vaikka samaan aikaan pieni ääni pääni sisällä kirkuu jo vaihtamaan johonkin toiseen.

Tähän väliin voitaisiin hiukan pelastaa maailmaa, eli haluan taas muistuttaa Amnestyn verkkovetoomuksista. Ja koska vuosikin kohta vaihtuu, niin jokainenhan voi aloittaa sen uuden vuoden sitten hyvällä teolla, eli liittymällä Amnestyn jäseneksi.

Seuraavaksi vuorossa kahden kirjan suosittelu ja sitten kuukauden leffalistaus (lukemisen kirittyä rankasti edelle, en tässäkään kuussa ole turhan paljon eläviä kuvia tuijotellut.)

Kaari Utrion Bella Donna - kaunis nainen kautta aikojen tarjosi mielenkiintoista ja kiihkotonta tekstiä muodista ja kauneuskäsityksistä. Tiesittekö esimerkiksi, että myös miehet käyttivät aikoinaan korsetteja, tai että ei pelkästään nilkan, vaan myös pohkeen näkyminen oli skandaalimaista?

Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita oli myös ehdottomia suosikkejani viime kirjakasasta. Häiritseviä tarinoita tosiaan, Sinisalo osaa loistavasti luoda omituisia tunnelmia.

Lokakuun leffat:

Wall-E (Kovasti kehuttu, mutta ei tämä minun kylmää kivisydäntäni kyllä liikahduttanut mitenkään. Ihan normi koko perheen elokuva.)
Pathology
Fight Club (uusinta)
Mirrors
Iron man
Hostel 2
Joy Division
Satamakaupunki
The New Guy (Toimiva aivot narikkaan -leffa)
Max Payne (Kuukauden paras. Pelkästään visuaalisesti niin hienosti toteutettu, että kannattaa mennä katsomaan elokuviin. Eikä juonessakaan ollut kerrassaan mitään vikaa)
Pitch black
Kun Fu Panda

Näin loppuun jaan teille vielä pinen huomion, jonka tein leikatessani varpaankynsiäni; minulla on aika pienet varpaat. Tämä huomio johti ajatukseni siihen, että olivatkohan varpaani jo vauvaiässä (hyi) noin pienet, vai olivatko ne silloin järjettömän isot? Ajatus siitä, että minulla olisi ollut hirveät isojalan hirviövarpaat on sangan viihdyttävä.

Näihin kuviin (ei täällä mitään kuvia kyllä ollut), näihin tunnelmiin!

Postitus kirjoitettiin 02/11/2008 klo 18:30 ja on kategorioissa Elokuvat, Lukeminen, Maailmanparannus, Musiikki, Yleistä, myrtsi.net. Voit jättää kommentin.