My Generation Sucks

Tänään opin, että ihmisen pää painaa keskimäärin 4,5 kiloa ja että jos aamulla meinaa unohtaa ottaa mukaansa työpaikan avaimet, meinaa myöhästyä bussista ja sitten bussissa tajuaa pitelevänsä käsissään kahta saman käden lapasta, menee päivä takuulla perseelleen myös töissä.

Siksi nyt puhutaankin kengistä, ne kun ovat aina mieltä piristävä asia. Joten, jos joku lukija on sillä tavalla henkisesti sairas, ettei innostu aiheesta kengät, kannattaa lukeminen lopettaa nyt. Esittelen kenkäni, sillä pyyntöjä tuli useammalta taholta (tytöt tahtovat nähdä kaikki kenkäni, jotta he voivat sopia, kuka saa minkäkin parin, mikäli joudun yllättäen “onnettomuuteen”). Pahoittelen kuvien huonoa laatua, joka ainakin omia silmiäni hiukan kivistää.

Vasemmalla näette punaiset lakerikengät, joissa rock-henkisenä yksityiskohtana iso solki. Korkoa ei ole, joten punaisilla paholaisilla on helppo kirmata vaikkapa niityllä. Ovat kuitenkin hiukan liukkaat, joten niityllä kirmatessa kehotan varomaan ruskeita läjiä, joihin olisi ehkä helppo pyllähtää. Ehkä on siis parempi pysyä poissa niityltä kuitenkin.

Keskellä valkoiset avokkaat, joissa on juuri sen verran korkoa, että ne aiheuttavat kadulla uskottavan kopinan (“täältä tulen, ja olen siis taatusti tyylikäs, kun kengätkin kopisee!”), mutta niillä voi silti kirmaista perään, mikäli joku esim. varastaa käsilaukun. Lähtevät myös helposti jalasta, joten toimivat niin ikään heitto- tai lähitaisteluaseena. Siis tosi monikäyttöiset.

Ja kun käännätte katsettanne hiukan oikealle, näette söpöt mustat kiilakorkkarit, jotka ovat…öh…söpöt mustat kiilakorkkarit?

Ja jälleen katse vasempaan! Punaiset korkokengät, jotka jalassa et vain tunne, vaan myös tiedät olevani kauneuden ja seksikkyyden jumalatar. Koroilla on myös helppo liiskata rottia ja murtaa varpaita. Nilkkaremmi kuitenkin vaikeuttaa kengän jalasta irrottamista, joten jos murskaat jonkun varpaat, et pääse kovin kauas juoksemaan näillä. Vaikka tuskin varvasterrorin kohteeksi joutunut uhrikaan pinkoo kovin lujaa perässä.

Keskellä mustat peruskorkkarit. Näitä etsin Jyväskylästä, raahaten Kimiä perässäni ja tietenkin nämä valloittavat yksilöt löytyivät siitä viimeisestä liikkeestä, jonne menimme. Huhujen mukaan Kim ei ollut aivan yhtä innoissaan kuin minä.

Oikealla ruskeat korkkarit. Kyseiset yksilöt ovat vanhemmat kuin minä, löytyivät mummulasta. Nämä jalassa päässä alkaa soida 70-luvun discojytä ja kaikki miehet näyttävät yhtäkkiä John Travoltalta.

Vasemmalla punaiset Pikku Myy -kenkäni, jotka jalassa voi ihan hyvin olla ilkeä, itsekäs ja kakaramainen. Koska ne on niin ihanat, että kaiken saa anteeksi. Oikealla mustat nilkkurit, jotka jalassa tein todellista taitoa vaativan extremeultimate -kaatumisen. Suutarisetä kuitenkin vaihtoi korkolaput, jonka jälkeen en ole valitettavasti päässyt enää voimistelemaan keskellä katua.

Vasemmalla viininpunaiset hienouskengät, joilla ei kuitenkaan varsinaisesti juosta maratonia. Nämäkin menevät murskaan-sun-varpaat -kategoriaan. Oikealla mustat ihanuudet, jotka tuntuvat jalassa uskomattoman hyvältä. Näiden ostamiseen en ole itse syypää, sillä Riikka yllytti. “Olen täysin viaton, mitä tulee siihen asiaan, että jalassani on helvetin hienot ja mukavat kengät”.

Nämä nauhanilkkurit huusivat minulle, että olen maailman julmin ihminen, jos minulla on sydäntä sanoa “ei” heidän söpöydelleen. Koska olen fiksu ja kypsä aikuinen, joka pohtii tarkkaan ostoksensa, en tietenkään edes harkinnut eläväni ilman näitä. Mustat saappaat söpöyksien vierellä ovat hätävarakenkäni niinä päivinä kun en oikein osaa päättää, että mitkä korot haluan jalkaani. Viisaat yksilöt ovat jo ehkä huomanneet, että pidän solkiasioista kengissä.

Molemmat parit ovat vanhempia kuin minä, kiitokset suunnataan jälleen mummulaan. Oikeanpuoleisista tulee jälleen vahvoja 70-luvun välähdyksiä, voi sitä hupsua aikaa kun en ollut edes kiilto isäni silmissä! 70-lukukengät pitäisi kiikuttaa suutarille, sillä eräs nimeltämainitsematon hirveä peto on hiukan maistanut 70-luvun tunnelmaa kengänpohjista.

Vasemmalla baarikenkäni. Kun nämä on jalassa, pitää varoa mahdollisia synkistelykohtauksia, sen verran gootin puolelle mennään. Mutta hei, solkia! Oikeanpuoleiset punaiset ihanuudet olivat metsästyslistallani kauan, ja lopulta suuri valkoinen metsästäjä sai vainun keskellä Helsingin betoniviidakkoa ja sitten sitä mentiin onnellisena saaliin kanssa kotiin.

Vasemmalla käheät luottokengät, sopivat kaiken kanssa. Näissä on lisäksi ripaus moottoripyöräbootsien tunnelmaa, joten voin milloin vain hypätä moottoripyörän selkään ja olla uskottava parrakas, lihava nahkaliivisetä matkalla väkivaltaiselle ja rikolliselle uralle. Oikealla paskakelikengät. Ovathan ne ihan kivat, mutta ennen kaikkea ne on tarkoitettu uhrattavaksi kaikille inhottaville loskakeleille yleisen hyvän (muiden kenkien säilymisen) takia.

Vasemmalla (yllättävää) kalleimmat kenkäni koskaan, mutta ovat kyllä se tuntuisetkin. Laatua, laatua, laatua. Oikealla yksi teinivuosieni haaveista, pitkävartiset maiharit, joihin voin aina luottaa.

Viela kerran! Vasemmalla tennarit, joita en ihan hirveästi ole käyttänyt, koska ne ovat tennarit. Ja oikealla maiharit, nuo kaikista maailman kengistä kuitenkin parhaimmat. Varustettuna teräskärjellä tietenkin, jotta voin potkia mummoja paremmin.

Kuvaamatta nyt jäi sisäliikuntakenkäni, eli lenkkarit ja työpaikalla olevat mustat nahkaiset kävelykengät, jotka kaikessa mitäänsanomattomuudessaan ovat loistavat kirjaston käytävillä hiipimiseen. Tästä listauksesta oli se hyöty, että voin nyt todeta, ettei minulla kenkiä olekkaan mitenkään kauheasti. Voin siis kaikessa rauhassa ostaa lisää. Suurin ongelmahan on vain se, että kengät vievät tilaa.