My Generation Sucks

olen menossa huipulle tai pää eellä joen pohjaan

Koulu pärähti käyntiin. Olen tykännyt kovasti, suurin osa ryhmästä on parikymmentä vuotta minua vanhempia ja on hyvin mahdollista, että olen nuorin (ja siksi myös kaunein, tietenkin). Ryhmä vaikuttaa ihan mukavalta ja opetus on mielenkiintoista; menneellä viikolla käsiteltiin mm. kirjastohistoriaa, lainsäädäntöä ja rahoitusta. Ensimmäinen työharjoittelu alkaa jo kuukauden päästä. Mikään muu ei jännitä kuin työharjottelun asiakaspalvelunäytön ruotsinkielinen osuus.

Kolme tuntia päivässä bussissa istumista meinaa välillä käydä vähän päälle, mutta matkalla voi toki nukkua tai lukea. Aikaiset aamut tosin tekevät minut taas jatkuvasti väsyneeksi zombieksi, mutta onneksi viikonloppuna saa nukkua. En vain käsitä, että miten voi yli parikymppinen ihminen tarvita saman verran unta kuin murrosikäinen pentu (ja miksei kellään muulla ole samaa ongelmaa näin isossa mittakaavassa)?

Koulussa olen oppinut, että meitä kirjastoihmisiä tuntuu yhdistävän ainakin yksi tärkeä seikka: kaikki ovat kyynisiä paskoja sen suhteen, millaisia päätöksiä kunnat ja valtio tekee koskien kirjastojen rahoitusta. Että katsokaa peiliin vaan, jos tuntuu siltä, ettei kirjaston tarjonta ole tarpeeksi laaja. Ketä kuule äänestit kunnallisvaaleissa, häh?

Avoimen yliopiston informaatiotutkimuksen verkkokurssi jäi, koska painaessani ilmottautumiskaavakkeen lähetä-nappia oli aikaa kulunut jo 3 minuuttia ja kurssi oli täynnä. No, saanpahan sitten lukea ihan mitä huvittaa tämänkin syksyn. Lukekaa rivien välistä kaikki se huuto ja kiroilu, kun tajusin, etten kurssille pääse, en minä kyseistä asiaa ihan rauhassa niellyt.

Viikonloppuna karkasin Jyväskylään ja vietin vuorokauden villin luonnon keskellä iskän mökillä. Hämmentävän pimeää yöllä kyllä oli: kun verhot oli kiinni, en nähnyt kättäni, vaikka pidin sitä silmien edessä (ja silmiä auki). Normaalisti kun on tottunut siihen, että jostain verhon raosta katulamppu vähän valaisee tai vaihtoehtoisesti jonkin elektronisen laitteen pieni vilkkuva valo luo jotain kajastusta. Pilkkopimeässä sitä kyllä nukkuikin paremmin.

Kesä on nyt siis vähän niin kuin ohi kun elokuu vetelee viimeisiään. Syksyn tulon voi toki myös aavistaa seuraavista seikoista: huonekasvit on nostettu parvekkeelta takaisin sisälle ja minun varpaitani palelee koko ajan, vaikka olisi villasukat jalassa. Kerkesin kyllä tehdä kaiken sen, mitä lomalla pitikin, ja se iso kasa kirjoja jonka raahasin loman alussa kotiin, on myös hoideltu. Tästä siis siirrymmekin vaivattomasti muutamaan esittelyn arvoiseen kirjaan:

Outi Alm – suhteettomia tiloja: Hienoja novelleja vinksahtaneella otteella. Minna, sinä varmaan tykkäisit.

Michel Houellebecq – Mahdollinen saari: Hyvin kirjoitettu tarina miehestä, joka tekee itsestään kuolemattoman kloonauksen avulla. Välillä tarina on vähän pitkäveteinen, mutta kokonaisuudessaan kirja esittää onnen ja halujen häilyvyyden hienosti.

Dalton Trumbo – Sotilaspoika: Todella päällekäyvän ahdistava ja raadollinen kirja sodan vaikutuksista yksilöön. Yksi parhaista tämän vuoden lukemisista.

Julian Barnes – 10 1/2 lukua maailmanhistoriaa: Hulvaton tarinakokoelma historiasta toisin silmin. Esimerkkinä vaikkapa Nooan arkin salamatkustajan tarina (tiedätkö sinä, miksi yksisarvisia ja monia muita hienoja otuksia ei ole? Lue, niin tiedät).

Reidar Palmgren – Tunneli: Tunnelmallinen kuvaus mielen pirstaloitumisesta.

Claire Castillon – Äidin pikku pyöveli: Novelleja, jotka saavat hymyilemään kierosti. Suosittelen kaikille, tässä kirjassa todella esitellään aivan uudenlaisia äitejä ja lapsia.

Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa: Uskottavasti kerrottu maailmanloppukirja.

Jera ja Jyri Hänninen – Kallis köyhyys: Suosittelen kaikille. Tämä valottaa hiukan sitä, miten valtio ja yritykset pitävät köyhää kyykyssä. Paasava ote toimii, koska aihe kaipaa jotain muuta kuin silkkihansikkain käsittelyä.

Taivaallista seksiä – kristinusko ja seksuaalisuus: Hyvä tietopaketti siitä, kuinka paljon ja miten kristinusko on vaikuttanut seksuaalikulttuuriimme eri aikakausina.

Cormac McCarthy – Tie: Kaunis, karu ja vähäeleinen. Isä ja poika kulkevat kuolemaa tekevässä maailmassa, jossa kaikki ovat vihollisia. Myös yksi tämän vuoden parhaista, tätä ei voi paljon kuvailla, se täytyy lukea.

Nevil Shute – Viimeisellä rannalla: Lannistava maailmanloppukirja. Miten ihmiset kohtaavat väistämättömän kuoleman?

Simon Rich – Kusiaistarha ja muita epätoivoisia tilanteita: Mustaa huumoria lyhyinä pätkinä. Hihitin tätä lukiessani paljon, niin elämää oivaltavia tarinat ovat.

Loppukevennyksenä voin kertoa, että Peto on Houdini II. Laitoimme sen normaaliin tapaan illalla häkkiin ja suljimme luukut. Aamulla Ismo ei löytänyt suljetusta häkistä kania, joka oleili iloisena sohvalla. Hetken pohdinnan jälkeen hoksasimme, että Peto oli kiivennyt mökkinsä katolle ja työntänyt päällään yläluukun auki ja kiivennyt sitten katon kautta vapauteen. Tästä lähtien LUKITSEMME sen yläluukunkin. Illalla se yritti samaa taas, mutta lukitus pitää.