We’re on a mission to destroy
Pedolta on nyt poistettu lisääntymiskyky. Leikkaus meni hyvin, mutta vähän säikähdettiin, kun pikkuinen ei heräämisen jälkeen alkanut syödä. Oli sitten pakkosyötettävä sille kauravelliä ruiskun avulla (kaneille ei missään nimessä saa tulla mitään paastoa) ja seuraavana päivänä käytiin hakemassa uusi kipulääkepiikki. Sen jälkeen Peto onkin ollut oma toimelias itsensä, vähän rauhallisempi vain. Heräily oli hyvin surkuhupaisaa, raukka yritti hädissään juosta ja hoiperteluksi ja kaatuiluksihan se meni. Sylissä se sitten onneksi rauhoittui ja torkahteli monta kertaa.
Eläinlääkäri kehui Petoa kokoonsa nähden hyvin voimakkaaksi pupuksi (johon teki mieli todeta, että kyllähän ne lihakset kasvaa, kun kani ei kyyhötä päiviään häkissä, vaan juoksee vapaana). Lisäksi kun Peto kamppaili rauhoittavan lääkkeen vaikutusta vastaan, niin lääkäri sanoi, että neiti on melkoinen taistelija. Olin pakahtua ylpeydestä. Painoa höpötillä on 1kg 50g.
Kesän viimeinen festarikin tuli koettua, kun Ismon ja Minnan kanssa suunnattiin Ankkarockiin päiväksi. Turbonegro veti hyvin (kyseiseltä bändiltä varmaan puuttuu kokonaan kyky esiintyä huonosti), mutta Tehosekoittimeen olin kyllä vähän pettynyt. “Ihan kiva” on aika huono suoritus bändiltä, joka aikoinaan rokkasi suunnilleen parhaiten suomalaisista bändeistä. Mutta vanhoja setiähän ne jo on, enkä minäkään varsinaisesti enää lukisi itseäni vähään tyytyväiseksi teiniksi, mitä livemusiikillisiin vaatimuksiin tulee.
Olen ehtinyt myös nauttia Tammelan torilla aamupalaa, veljen kanssa pyörähdimme mummulassa, Helsingissä kävin kuuntelemassa Birthday Massacren keikan ja Ismon kanssa pyörittiin päivä Ideaparkissa (sain kengät, kuka väitti, ettei onnea voi ostaa?). Reilun viikon päästä alkaa sitten koulu. Vaikka ei sitä ennen tylsää ehdi tulla, mikäli kaikki suunnitelmat menevät putkeen.
Heinäkuun leffat:
Perjantai 13.
Perjantai 13. part 2
Perjantai 13. part 3
Danny the dog
Return to House on Haunted Hill
City of the living dead
Nekromantik – oikein mainio tarina erilaisesta rakkaudesta
Dead or alive 2 – tykkäsin, juoni kulkee ja välillä tapahtuu hämmentävän absurdeja asioita
Dead snow – natsizombeja! (hyvin tehty viihdyke)
Fast and furious 4
Draculan kosto
The New York Ripper – Aku Ankka -ääninen murhaaja, tämä kaikkien on pakko nähdä
Point Break
Dracula elää ja voi hyvin
In Bruges (uusinta)
Kissaihmisiä
Kummeli: Alivuokralainen – huonohuonohuono onnettoman huono voi myötähäpeää!
Sex and the City kaudet 1-6 (uusinta)
Sex and the City movie (uusinta)
Vampire’s kiss – viihdyttävin vampyyrileffa pitkiin aikoihin. Kaikkeen Nicolas Cage pystyykin, olen aliarvioinut hänet täysin.
Imaginary heroes
Near dark
Die hard (uusinta)
Takaikkuna
Marttyyrit
Scream (uusinta)
Friday the 13th 2008 – paljon tissejä!
The cremator
The Gray Man – hämmentävän mitäänsanomaton elokuva on saatu aikaan oikeasti julman sarjamurhaajan elämästä. Leffa ei keskity oikein kenenkään tarinaan, välillä vain näytetään poliisia, välillä murhaajaa ja välillä kärsiviä perheitä.
Barbarella – hyvä campleffa. Nahkavartijat, Dildanos ja hekumahärveli eivät jätä ketään kylmäksi.
Ruumiinsieppaajat
Eden lake – mistä näitä huonoja hyviksi kehuttuja kauhuleffoja oikein tulee?
Vielä meemi, jossa vastataan tietyn bändin kappaleiden nimillä kysymyksiin. Itsehän valitsin bändiksi yllättäen The Smithsin:
1. Oletko mies- vai naispuolinen? Pretty girls make graves
2. Kuvaile itseäsi: Bigmouth strikes again
3. Mitä jotkut ihmiset ajattelevat sinusta? That joke isn’ t funny anymore
4. Mitä ajattelet itsestäsi? What difference does it make?
5. Kuvaile poika/tyttöystävääsi: This charming man
6. Missä olisit mieluiten? London
7. Kuvaile mitä haluat olla: Please please please let me get what I want
8. Kuvaile tapaasi elää: I don’t owe you anything
9. Kuvaile tapaasi rakastaa: I won´t share you
10. Tähän muutama viisauden sananen: Accept yourself