if music is the victim then so am I
Haluan tehdä tunnustuksen: kun meillä ala-asteella oli koulussa pulpettikirjat, en koskaan oikeasti pitänyt mitään kirjaa vain kiltisti pulpettikirjana, vaan kanniskelin kodin ja koulun (ja kirjaston) väliä aina eri kirjoja. Näin varmistin, ettei opettaja voinut ikinä arvostella minua siitä, ettei minulla ole pulpettikirjaa, mutten myöskään joutunut jättämään hyvää kirjaa kesken moneksi päiväksi.
Tässä teille taas aasinsilta siihen, että olen viihtynyt työharjoittelussa oikein mainiosti. Olen todella aikuisten oikeasti löytänyt oman alani, kirjojen kanssa näpertely ja kaikki se oheistoiminta (kuten asiakaspalvelu) tuntuu niin luontaiselta, ettei tosikaan. Toki amiksessa riittää myös asiakkaita, jotka saavat minut ihmettelemään teinien järjenjuoksua:
Millainen vatipää pitää olla, että pitää epäreiluna sitä faktaa, että jos rikot kirjaston aineistoa, olet korvausvelvollinen? Eikös korvausvelvollisuus ole nyt jotenkin ihan maalaisjärjen mukainen juttu, ihan sama mistä lainaa ja mitä? Minun vikani ei myöskään ole se, jos idiootti ampaisee paikalle 20 minuuttia ennen sulkemisaikaa, ja siksi tulee – oho katos miten se nyt sillai – vähän kiire, kun ei ole aiemmin käynyt lainaamassa, ja ne henkilökohtaiset tiedot pitää sinne tietokoneelle viedä.
Parasta on vielä se, että joku tästä ääliöryhmästä ihmetteli, että miksei sitä aineistoa vaan saa viedä mukanaan, että miksi pitää jotain tietoja täyttää. Ja jostain syystä se vitun hokeminen ei ainakaan nopeuta asiakaspalvelua, jos naisen alapään mainitsemisen joka toisena sanana sijaan vain kuuntelisi, mitä minulla on kysyttävää ja kerrottavaa, olisi ehkä mahdollista saada haluamansa asia lainaan samana päivänä, eikä vasta pari päivää myöhemmin.
Viime lauantaista muodostui yllättävän mainio, ensin olin kaverin synttäreillä ja sitten Oonapoona soitti ja kertoi olevansa Tampereella. Luulin ensin, että ehditään nähdä vain melko pikaisesti, mutta kaiken kaikkiaan ilta päätyi saunomisen ja autoajeluiden jälkeen siihen, että sain tuon ihanan tytön meille yöksi. Oli aivan mahtavaa saada pitkästä aikaa olla ihan rauhassa ja jutella kaikesta ja ajella yöllisiä autoteitä pitkin. Olen aika umpimielinen ihminen mitä tulee omiin tuntemuksiini, mutta edelleen Oonalle pystyn puhumaan oikeasti ihan mistä vain. Välimatka saattaa harventaa yhdessäolon määrää, mutta sen laatuun se ei ole pystynyt vaikuttamaan.
On tässä ehditty pitämään varsin onnistuneet tuparit, voitin keilauksessa, leivoin elämäni ensimmäistä kertaa korvapuusteja (Katjan ja MariaS:n tiukassa valvonnassa), leikimme Kimin ja Amalian kanssa meillä (leikin nimi oli taas “katsotaan leffoja ja auotaan päätä toisillemme”) ja tänään teimme Ismon kanssa leipäkoneella hyvää leipää. Näyttäisi myös epäilyttävästi siltä, että syyslomallekin on ihan muutakin tekemistä kuin kirjoihin hukuttautumista.
En muuten kykene ihan ymmärtään Obaman Nobel-palkintoa. Toki herra on hyviä asioita aloittanut ja luonut toivoa, mutta ei Nobelia minusta voida antaa jostain sellaisesta kuin toivon luomisesta, kyllä se kuuluisi saada ansiokkaasta elämäntyöstä rauhan eteen. Vaan tällä mennään, ei tämä raivon partaalle minua ajanut, toisin kuin se, ettei Suomessa parodia enää kuulu sananvapauden piiriin. Effillä oli aiheesta hieno artikkeli. Haluan myös jakaa kanssanne Kansanedustajien mustan listan.
Syyskuussa katsoin elokuvia:
Foxy Brown – Viihdehienous
Monty Python’s Flying Circus season 1, 2 (uusinta)
Inglourious Basterds
Mies ja alaston ase (uusinta)
Mies ja alston ase 2 1/2
Talven valoa – Yksi hienoimmista Ingmar Bergmanin leffoista
Veronikan kaksoiselämä
The fearless vampire killers – Hauska
Coffy – Viihdehienous tämäkin
District 9 – Ihan sysipaska, kliseinen ja ennalta-arvattava
Gran torino – Toimii!
Cruising – Al Pacino esiintyy homokyttänä, voiko muka olla parempaa?
Small town folk – Niin uskomattoman huono, että onkin aikaa kun on katsonut näin kamalaa kuraa. Aika Tappaa on varmaan ollut viimeisin samalle tasolle yltävä, ja siitä on aikaa.