My Generation Sucks

Marraskuu

Isi ja Matti saapuivat perjantaina Tampereelle ja oli kyllä kiva viikonloppu. Perjantaina vaan lojuttiin ja viihdytettiin toisiamme kaivamalla internetin syöväreistä hauskoja juttuja. Lauantaina käytiin hohtokeilaamassa (Matti voitti aika reippaasti meidät muut, mutta se johtui takuulla siitä, että mun nimi oli kirjoitettu pistetauluun väärin, enkä siksi pärjännyt…) ja syömässä ulkona. Sitten saunottiin ja lähdettiin Tampereen yöhön. Baarikierroksesta tuli hyvin historia-teemainen, kun ensin mentiin Vanhaan postiin, sieltä Plevnaan, sieltä Tammeriin ja lopulta istuimme syömässä ja odottamassa bussia Suomen ensimmäisessä McDonaldsissa. Tavallaan oltiin kulttuurikierroksella niinku!

Luin yhdestä lehdestä semmosen tytön haastattelun, joka työskentelee miesvaltaisella alalla. Jutussa ärsytti ihan hirveästi se, että kyseinen tyttö kertoi pärjäävänsä miesten kanssa, koska on itekkin aika karski ja huumorintajuinen. VITTU! Ei miesten kanssa tarvitse mitenkään erikseen “pärjätä”, miehetkin on ihan ihmisiä, yksilöitä, joista jokainen käyttäytyy omaan tapaansa. Lasten kanssa pitää “pärjätä”, koska niitä pitää osata komentaa, opastaa yms. mutta ei vittu aikuisten ihmisten työympäristössä ole mitään “pärjäämistä”, joko tulet toimeen erilaisten yksilöiden kanssa tai et.

Sitten vielä se, että korottaa itsensä jotenkin paremmaksi sillä, että on jotenkin “jätkämäinen” ja karski. Tuollainen asenne ei kerro muusta kuin oman sukupuolensa halveksunnasta (vai miksi muuten pitäisi korostaa olevansa hyvä jätkä, miksei hyvä mimmi kelpaa?). Sitä paitsi ihan huomionarvoinen seikka on sekin, ettei sukupuoli määritä sitä, onko jotenkin karski tai huumorintajuinen. ARGH!

Tässäpä teille muuten kuva joogaavasta pupusta:

Kuvasta ei nyt parhaalla mahdollisella tavalla käy ilmi, että se oli tosi omituisessa asennossa, vähän kupruilevan näköisesti ja selvästi jännittyneenä. Se on kuitenkin tehnyt tuota ennenkin ja sen jälkeen se aina venyttelee eri suuntaan, joten se selvästi harjoittaa jollain pupujoogaliikkeellä itseään. Peto siis tosiaan pysyy tuossa hassussa asennossa pitkään, se ei selvästikään ole mikään välivaihe makuuasennosta nousemiseen.

Tässä vielä normpipupu:

Sitten vielä meemi. Spämmään nyt kerralla kauheasti kaikkea.

Mitä vapaus on? Sitä kun uskaltaa olla niin kuin on.
Uskotko rakkauteen? Ei se mun mielestä mikään uskon asia ole.
Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä? Ei ole kukaan ainakaan tullut ilmottautumaan.
Onko kukaan särkenyt sinun sydämesi? Ei.
Oletko koskaan ihastunut ystävääsi? No siitä tämä nykyinen suhde alkoi.
Pelkäätkö sitoutumista? Silloin muinoin.
Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija? No jos on ollut, niin hyvin olen salaiseksi onnistunut pelottelemaan.
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? No en tasan.
Millainen rakastettusi pitää olla? Ismo käy oikein hyvin.
Rakkaus vai raha? Rakkautta on jo, joten otan rahat.
Vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri? Ei kiitos.
Hedelmä vai suklaa? Molemmat.
Pepsi vai Cola? Ihan sama, kyllä mä sen juon.
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla? Villit illat meillä kotona?
Värilliset vai mustavalkokuvat? Ei pysty.
Oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos? Miksi olisin hiippaillut ulos?
Oletko koskaan käynyt naku-uinnilla? Joo.
Oletko koskaan tehnyt jotakin, mitä kadut? Enpä juuri.
Oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä? En.
Oletko koskaan nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä? Olen. Olen nukkunut samassa sängyssä myös samaa sukupuolta olevan kanssa. Ihan kauheeta!
Oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana? Toki.
Oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa? Olen.
Oletko lentänyt ulos baarista? En osaa lentää.
Oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi? Lähes päivittäin.
Oletko iloinen? Sillai rauhallisella tavalla.
Oletko kynttilöiden polttaja? Joo. Palaa paremmin kuin kirkot.
Tykkäätkö jostakusta tällä hetkellä? Joo.
Syötkö mieluummin suklaata vai lakritsaa? Suklaata.
Aterioitko usein pikaruokaravintoloissa? Toisinaan.
Oletko aggressiivinen ollessasi tietokoneella? Olen aggressiivinen vähän missä sattuu.
Omistatko lemmikkejä? Pupu!
Saatko hiuksesi helposti sellaisiksi kuin ne haluatkin? Aika harvoin mietin tukkaani.
Onko sinulla ystäviä? Faneja.
Mielipiteesi Euroviisuista? Ihan sama.
Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin? Ehkä vähän.
Oletko suorasanainen vai kiertelijä? Suoraan vaan!
Oletko ujo? En.
Kenelle olet soittanut viimeksi? Iskälle.
Kenelle olet vastannut viimeksi? Marialle.
Missä olet nukkunut viimeksi kun et nukkunut omassa sängyssäsi? Mummulassa kai.
Koska viimeksi ilmaisit tunteesi jollekin ja miten? Lässytin pupulle samalla kun silitin sitä.
Oletko vahva? Maailman vahvin nalle.
Minkä värinen paita päälläsi on nyt? Punamusta.
Lempielokuva? Onhan niitä.
Sano kolme asiaa, jotka teet joka päivä? Palelen, kiroilen, juon vettä.
En jaksa odottaa että… jaksanpas.
Milloin viimeksi näit äitiäsi? On siitä useampi viikko.
Kuka sai sinut rekisteröitymään Facebookiin? Ismo.
Mitä söit eilen illalla? Juustohampurilaisen.
Katso vasemmalle, mitä näet? Seinän.
Milloin viimeksi olit tosi vihainen? Hämmentävää kyllä, siitä on vissiin jopa useampikin päivä.
Viimeisin henkilö, jonka näit? Ismo. Näen sen nytkin.
Viimeisin kappale, jonka kuuntelit? Nick Cave – Do You Love Me? (Like I Love You)
Mitä huomenna suunnitelmissa? Työharjoittelua ja sitten päikkärit ja sitten uimaan ja sitten leivon.
Tavoite humalatila? En humaltele.
Mistä et pidä? Voi kuules…
HALUAISIN…

Olla? Rahakkaampi.
Juoda? Appelsiineista puristettua mehua.
Saada? Kenkiä.

ONKO/OLETKO…

Itsepäinen? Ehkä vähän.
Ilkeä? Joskus.
Viisas? En aina.
Hyvä koulussa? Olen.
Tylsä? Nääh.
Sinulla lainkaan tapoja? Hyviä ja huonoja.
Sinulla pelkoja? Pelkään kuollakseni vauvoja.
Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi? Vastahan se meni.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? “Noi paketit on nyt tossa kuukauden”
Yksinäinen? En.

2 Kommenttia postitukseen “Marraskuu”


  1. Mut mainittu, jee!

    Tahtoo kans paketoida lahjoja mutta kun ne ei oo vielä valmiita. Pöhpah! Ja joulukortit haluaisin jo kirjoittaa, mutta jos teen sen nyt, niin en voi tehdä sitä enää joulukuussa. Pitäiskö lähettää tuplakortit tänävuonna..


  2. Maria kirjoitti:

    Mä en kyllä joulukortteja lähettele. Jostain syystä niitä silti lähetetään meille.


Jätä kommentti