I’m a loser baby, so why don’t you kill me?
Työharjoittelu on käynnistynyt taas. Tällä kertaa olen Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin tiloissa jupisemassa itsekseni luettelointikoneen äärellä. Tykkään olla tuolla, tosi rauhallinen paikka. Hämmentävää kyllä, ensimmäistä kertaa elämässäni minulle on oikeasti hyötyä asioista, joita koulunpenkillä on päntätty päähän. Luettelointi kaikkine sääntöineen on alusta asti ollut helppoa kuin heinänteko (mutta yhtä työlästä myös, vaikka en kyllä ole koskaan ollut heinätöissä, olen vain kuullut juttua, että se on rankkaa hommaa), ja ihan vain siitä syystä, että koulussa on käyty kaikki läpi. Koulunkäynnistä on siis hyötyä, tulipahan tämäkin koettua.
Ismo osti minulle kauan vouhkaamani puuvärit ja olen istunut muutamina iltoina onnellisena netistä tulostettujen My Little Pony -kuvien äärellä värittämässä. Olinkin unohtanut miten kivaa värittäminen on. Seuraava askel lienee tusseilla värittäminen, sitten varmaan siirryn puuhakirjojen ihmeellisiin yhdistä numerot -tehtäviin ja sitä kautta varmaan päädyn vielä muovailuvahan äärelle esikoululaisten kuvataidekoulun uudeksi jäseneksi.
Kaikki ei kuitenkaan ole ollut yhtä auvoa, vuoden alkupuolella oli myös hautajaiset, joista ei sen enempää. Siitä voimme kyllä puhua, että muistotilaisuudessa varastin kirkkoherranvirastolta Ismon tädin yllyttämänä meille uuden huonekasvin. Minun piti vain kysyä kasvin nimeä, mutta sitten minulle suurin piirtein työnnettiin sakset käteen ja seuraavaksi tajusin olevani keittiössä kihertämässä Ismon kanssa ja piilottamassa uutta kasvia laukkuuni. Olen aika pahis. Samalla reissulla pääsin pyörimään saunasta lumihankeen ja ostettiin meille ihan vahingossa kaksi sohvaa yhden sijasta. Spontaanius on selvästi ollut päivän sana.
Eilen katsoin televisiosta (hämmentävää spontaaniutta tämäkin) X-Men-leffan. Aluksi piti katsoa sitä vain Wolverinen takia vähän matkaa, mutta toisin kävi. En pääse millään yli siitä faktasta, että yhden mutanttivoima oli jäädyttäminen. Vittu, pakastimet on keksitty! Kukaan halua olla Jäämies. Tyhmä voima. Aika hölmö oli myös Peto. Sillä on etuna toki ketteryys ja voima, mutta sininen turkki? Varokaa, olen sininen ja pörröinen! Ei kauhean pelottavaa. En kyllä olisi sekään. Sen sijaan Enkeli houkuttaisi ihan vain sen takia, että olisi tosi siistiä mennä johonkin bileiden keskelle ja sitten vaan yhtäkkiä avata siipensä levälleen ja mukavahingossa saada kaikki hiljaiseksi ja ehkä parhaassa tapauksessa johonkin sattuisikin. “Oho, katos, mistä nää siivet tuli”.
Ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin virallisesti lääkärin mukaan silmissäni on mutaatio, eli tavallaan olen yksi näistä yli-inhimillisiä voimia omaavista mutanteista. Minun hieno supervoimanihan on: kyky nähdä huonommin kuin muut! Noin äkkiseltään saattaisi ajatella, ettei siitä paljon ole hyötyä, mutta: tämän hienon voiman ansiosta elämä on minulle kauniimpaa kuin muille, en erota ehkä ihan jokaista finniä ärsyttävän asiakkaan naamassa, bussin viereisellä penkillä istuvan henkilön ylisuuret ihohuokoset eivät rumenna päivääni ja vastaantulijan kolmesta leuastakin näen parhaassa tapauksessa vain kaksi. Tässä nyt vain odottelen, että Wolverine tulee hakemaan minut seikkailuihin. Ihan hyvin voisin pelastaa maailman pahoilta voimilta kirjojen käsittelemisen ohessa.
Epäilyttävyyspisteeni ovat olleet lähiaikoina korkealla, olen mm. herännyt aamulla aikaisemmin vain jotta ehtisin venytellä, kuntosalillakin on tultu käytyä ja juon töissä teetä lähes päivittäin. Haluan kuitenkin puolustella, että venyttely ja kuntosalilla oleilu (valitettavasti siellä on pitänyt tehdä muutakin kuin oleilla) johtuu vain siitä, että selkäni on ollut huonommassa kunnossa kuin koskaan ja nämä aiemmin mainitut aktiviteetit auttavat kipuihin, toisin kuin 7 tunnin luettelointisessiot tietokoneen ääressä. Eli voitte huokaista helpotuksesta siellä, kyllä minä palaan omaan patalaiskaan elämänrytmiini kunhan saan jumpattua nämä oireet taas hetkeksi piiloon. Teetäkin olen juonut lähinnä vain siksi, että töissä on kylmä, en siksi, että HALUAISIN joka päivä kupposen.
Jos kohta vaikka nukkumaan.
