Kylttyyriä
Olen töissä hankinnan takia lukenut niin paljon kirjojen esittelytekstejä ja takakansien ylistyksiä, että minun pitäisi olla nyt ammattilainen painetun sanan mainostamisessa. Vähän nykyistäkin kyynisemmäksi takakansien massalukeminen kyllä tekee, koska en oikein jaksa niellä sitä, että kaikki Suomessa julkaistut kirjat oikeasti olisivat niin uskomattoman ihmeellisiä lukukoemuksia ja tulevia klassikoita.
Maarit Verrosen Karsintavaihe oli mielenkiintoinen näkökulman avaus isoveli valvoo -tarinoiden sarjassa: Tarina kertoo ihan tavallisesta naisesta ja siitä, miten hän näki kiristyvän ilmapiirin vaikutukset omassa ja muiden elämässä. Yleensähän nämä tarinat kertovat niistä, jotka taistelevat pahaa vastaan ja joko vapauttavat kaikki kohtalon valtuuttamana tai joutuvat sitten kuolemaan marttyyreina. Mikään tuleva klassikko Karsintavaihe ei ehkä ole, mutta kivaa vaihtelua kuitenkin.
Dennis Lehanen Suljettu saari (hei, luin dekkarin!) oli kyllä jännä ja luin sen melkein yhdeltä istumalta. Onnistui yllättämään. Tästä kyllä odotan nyt keväällä tulevaa elokuvaa, sillä jos näin selkeästi kerrottu, jännä ja suoraviivainen tarina onnistutaan mämmäämään jossain käsikirjoitukseksi muokkaamisen ja editoimisen välillä niin se vaatii jo ihan omanlaistaan lahjakkuuttaa.
Stefan Merrill Blockin Unohdettujen tarinoiden kirja teki vaikutuksen kauneudellaan. Muistihäiriöistä ja kipeistä ihmissuhteista saisi helposti väännettyä elämää suurempaa draamaa, mutta tässä teoksessa kyseisistä aiheista kerrotaan tavalla, joka tuo esille sen arkisen puolen, eikä mässäile.
Mitään tajunnanräjäyttävää opusta en ole lähiaikoina lukenut, joten en jaksa tämän enempää listata kirjojakaan.
Tammikuun leffat:
Hanzo the Razor – Tuli aloitettua vuosi sitten ehdottoman hämmentävällä elokuvalla.
Tie – Ei ollut niin vahva tunnelma kuin kirjan perusteella oletin ja muutama ärsyttävä poikkeus kirjasta oli tehty (nilliti nilliti). Kokonaisuutena kuitenkin ihan jees ja värimaailma ja kuvat olivat kauniita.
Crank 2 – Toimii melkein yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin osa.
Zombieland – Kohtuullisen viihdyttävää zombiehuttua.
Toisen kerroksen lauluja – Pysäyttävä.
Sleepy Hollow (uusinta)
Clueless (uusinta)
Noitapiiri (uusinta) – Voiko olla parempaa kuin katsoa aivottomia teinileffoja kavereiden kanssa?
Hierro
Drag me to hell
X-Men: Viimeinen kohtaaminen
Office Space
Sherlock Holmes – Oli oikein viihdyttävä.
Yes Man




February 1st, 2010 at 13:21
No mutta Maria! Leffalistasi ei kerro koko totuutta! Sherlock Holmes? Yes Man?
February 1st, 2010 at 19:22
Ää! Hyvä kun sanoit, olin kokonaan unohtanut ne. Tilanne korjattu.