My Generation Sucks

Predict the day the night’s never ending

Kuten joka huhtikuu, järjestimme Ismon kanssa jälleen yhteiset synttäribileet. Pukukoodina oli viikset. Kuvia löytyy Ismon luomasta kansiosta. Sori vaan, vuoden kuumimmat, kauneimmat ja parhaimmat bileet oli jo. Sain myös illallisen italialaisessa ravintolassa ja persoonaani kuvastavan elokuvan, Hercules New Yorkissa. Myös muutakin kivaa tuli, mutta tärkeintä oli, että bileisiin pääsi lähes kaikki jotka sinne kutsuttiin ja ainakin minulla oli hauskaa. Että ei sillä väliä, mitä vieraat tykkäsi.

Työharjoittelu on käynnistynyt tutussa ja turvallisessa paikassa hyvin. Olen saanut myös useamman kerran pitää kirjastoa täysin yksin pystyssä koko päivän. Kertaakaan kirjat eivät alkaneet hyppiä hyllyiltä alas, kopiokoneelle ei tarvinut suorittaa manausta, eikä muutakaan salaperäistä tapahtunut. Voisin varmaan taas lällättää, että mäpäs tykkäänkin siitä mitä teen.
Nyt kuulun myös virallisesti kirjastotäteihin, kun asiakkaat ovat minua tuolla nimityksellä paiskanneet.

Parveketomaatin hyvin alkanut voittokulku kääntyi tappioksi. Ne paskiaiset kuolivat yhtäkkiä. En anna niille koskaan anteeksi. Ismo osti itselleen uuden koneen, joten minä ostan Ismon vanhan (joka ei ole vanha) ja saan ehkä sitten Lontoo-kuvatkin oikeasti nettiin, kun uudella koneella kuvanmuokkaus käy aika paljon nopeammin.

Pedosta käytiin äsken ottamassa paljon kuvia, meidän hieno neiti kun pääsee kirjaan! Siitä lisää sitten kun pitelen kirjaa käsissäni. Ja kirjoista kun aloitettiin niin jatketaan nyt sitten lisää. John Ajvide Lindqvistin Ihmissatama oli niin hieno teos, että oksat pois. Jotain kertonee se, että ahmaisin yli viisisataasivuisen kirjan yhdeltä istumalta eräänä sunnuntaina. Ihmissatama on sukutarina ja kummitusjuttu ihmisten pienuudesta erään meren rannalla. Niin kaunista tekstiä ja niin riipivä tunnelma. Tosin sama henkilö on kirjoittanut Ystävät hämärän jälkeen (kirjaa en ole lukenut, vielä), josta tehty elokuva on yksi parhaimmista koskaan näkemistäni.

Valitsen usein kirjan pelkän kannen perusteella lähempään tarkasteluun, mutta viimeaikoina olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että aika usein myös pelkkä kirjan nimi voi olla ratkaiseva tekijä. Jos kirjan nimi on mielestäni kaunis, päätyy se usein luetuksi, koska ajattelen, että jos kirjan nimeksi on keksitty mielestäni kaunis nimi, täytyy tekstinkin olla tietylla tapaa soljuvaa, sellaista mistä pidän. Usein tämä päättely on johtanut oikeaan, vaikka monet kirjat ovatkin sitten juonensa puolesta saattaneet olla heikkoja. Joka tapauksessa, kirjoja, joiden nimet ovat pysäyttäneet minut ovat ainakin:

Metsänpimeä (Siri Kolu)
Pilvikartasto (David Mitchell)
Kulkureita ja unohtajia (Maarit Verronen)
Punaisen yön kaupungit (William S. Burroughs)
Kohti (Juha Itkonen)
Ei liikahda lehtikään (Annika Sjögren)
Ihmissatama (John Ajvide Lindqvist)
Sinulle, yö (Teemu Kaskinen)

Yöni olen viettänyt taas levottomien ja painavien unien parissa, ja aamuyön tunteina olen valvonut levottomien ja painavien ajatusten kanssa. Unettomuus syö valtavasti energiaa, mutta onneksi kokemuksesta tiedän, etteivät nämä kaudet yleensä muutamaa viikkoa pidempään jatku.

Elokuvalistaakin voisi taas ehkä tehdä:

Helmikuu:
Scarface
Night of the living dead (uusinta)

Maaliskuu:
The Hurt Locker
Changeling
Daybreakers
Shutter Island
From Paris with love
Get Carter
Tokyo decadence
Torrente
Avalon
I am Dina
Pianisti
Alice in wonderland – en enää koskaan mene katsomaan 3D-elokuvaa. Ei silmät kestä. Ei tuo leffakaan kyllä kovin kummoinen ollut.
Dead or alive
Flood
Black Caesar
Gestapo’s last orgy
Black mama white mama