My Generation Sucks

Kesä!

Tänä vuonna kesä alkoi samana päivänä, kun olin hautaamassa tutaa. Ihan kirjaimellisesti siis, siunaus- ja muistotilaisuuden jälkeen jokainen haluava sai lähteä mukaan hautausmaalle lapioimaan hiekkaa arkun päälle. Linnut, lauloivat, selkääni särki ja kuumuuden takia odotimme ukkosta. Kuvittelisin muistavani sen hetken aina, sillä kyseessä on ensimmäinen kuolema, jonka ymmärrän koko sen laajuudessa ja jolla on oikeasti isompi merkitys kuin vain se, että joku vanha sukulainen nukkui pois.

Lämpö ja valo ovat ladanneet minut täyteen hyvää mieltä ja Ismokin tuossa taannoin ihmetteli, että kuinka olen ollut monta päivää hyvällä tuulella valittamatta kaikista niistä asioista, jotka maailmassa ovat vinksallaan. Olen lojunut rannalla auringossa, käynyt uimassa, nukkunut päiväunet parvekkeella, kerännyt Pedolle ulkoa syötävää, kävellyt paljain jaloin ulkona ja syönyt jäätelöä. Eikä vielä ole edes kesäkuu!

Olen myös ehtinyt imeä kulttuuria itseeni Museoiden yössä ja fiilistellä hyää musiikkia Klubilla (Bloodsucking Zombies From Outer Space oli mahtava). Viimeisten näyttöjen myötä saan todistukseeni kaikista kirjastoalan hommista täyden kolmosen (asteikko 1-3) ja kun vielä alkavan viikon jaksan pinnistää, alkaa loma. Ensi vuonna koulu ei ehkä kiinnosta niin paljon, sillä silloin alkaa kaupallinen puoli, mutta enköhän minä nekin kurssit selätä.

Lukeminen on jäänyt vähemmälle, kiitos koukuttumiseni Greyn anatomiaan, jota olen iloisesti katsellut useammat tunnit päivässä. Huhtikuun elokuvat:

Ihmebantu (kausi 1)
Zoolander
The Dark Knight (uusinta)
Ghost Town
Kummisetä – Tulipahan katsottua. Ihan elokuva oli.
Life of Brian (uusinta)
Vuosi nuoruudestani (uusinta)
The Picture of Dorian Gray – Tää oli niin uskomattoman huono, että jot tää olisi huonompi, niin ei voisi olla, koska tää oli jo nyt niin huono. Miten todella hienosta kirjasta on saatu tällaista sontaa?

Tänään käveltiin Ismon kanssa sateessa ison sateenvarjon alla, koska meilä molemmilla oli halu koeajaa uusi iso sateenvarjo. Ja ehkä vähän suklaata halusin myös ja sitä piti mennä ostamaan.


Jätä kommentti