My Generation Sucks

You are boring, you have nothing to say

Olen lapsesta saakka kelannut aina kun mahdollista Disney-leffojen (ja miksei muidenkin piirrettyjen) laulukohtaukset. Vaikka toistaiseksi tutkimukseni lähipiirissä ovat osoittaaneet, ettei kukaan muu ole tehnyt samaa, en lannistu. Takuulla monet muutkin ovat aina pitäneet suurinta osaa niistä lurituksista myötähäpeää herättävinä ja typerinä! Olen siis jo pienestä pitäen hallinnut taidon välttää asioita, jotka ovat minusta epämiellyttäviä. Jokin silti saa minut epäilemään, että Sanna ja Laura eivät anna minun kelata lauluja ohi, kun katsomme tässä loppukesänä Aladdinin (sekin osittain siitä syystä, etten koskaan perustanut Aladdinista kauheasti ja Sannan mielestä olen hurjan väärässä, ja asenteeni pitää korjata, vaikken usko, että leffan katselu mitään hyödyttää).

Disney-elokuvista ehdottomasti suurin suosikkini on aina ollut Pieni Merenneito, vaikka siinäkin niitä noloja kappaleita piisaa. Näin vanhemmiten olen vain alkanut pohtia, että olenko aina pitänyt siitä leffasta vain siksi, että Arielilla on upeimmat hiukset ikinä (No hei, ne on punaiset, pitkät ja paksut. Ja punaiset. Mainitsinko jo, että ne ovat punaiset, sellaisen juuri oikeansävyisen punaiset?).

Scissor Sistersin uusin levy ei edelleenkään ole noussut kestosuosikiksi, mutta kyllä se useamman kuuntelukerran jälkeen jo aika hyvältä alkaa vaikuttaa. Vakava se silti edelleen mielestäni on (ei toki lyriikoiden puolesta). Vakava siis Scisor Sistersin levyksi. Jotenkin siitä puuttuu mielestäni sellainen hilpeän ilkikurinen meininki, mikä taas aiemmalla levyllä oli läsnä koko ajan. Tässä voi siis olla se kompastuskiveni: vertaan uutta levyä koko ajan aiempaan. Lähinnä varmaan siksi, että tykkään Ta-Dah -albumin pikkuilkeistä kappaleista ihan hurjasti. Silti, ei saisi verrata. Paha Maria. Tuhma. Hyi, häpeä. Alappas nyt tykätä siitä uudesta levystä ihan tosissasi. Ja minähän haluan tykätä siitä kovasti. Jatkan siis harjoittelua.

Yksi päivä kun menimme Ismon kanssa kauppaan, kirosi sellaisen katukappelin sisäänheittäjä Ismoa sanoilla: “Painu sinä saatanasi luo”. Mielenkiintoista. Ismolla oli yllään Medeian paita, jonka kuva ei oikeastaan ollut edes kovin provo (ei siis väärinpäin käännettyjä ristejä, ei kuvia vanhasta vihtahoususta yms.). Herttaisia nuo kristityt. Jos kyseinen nainen olisi ihan vaan tullut nätisti kysymään, niin olisimme voineet kertoa, ettei meillä ketään saatanaa ole eikä palvota. Mutta mites se nyt Raamatussa sanottiinkaan: “tuomitkaa, että teidätkin tuomittaisiin” eiku…

Viikonloppuna vietimme Minnan ja Matin kanssa meillä kiihkeän yön katsellen elokuvia. Seuraava ilta oli sitten jo rappiomeininkiä: menimme terassille pelaamaan korttia, siitä grillille ja sitten meille yöllä (YLLÄR!) katsomaan elokuvaa.

Lomaa on jäljellä kuukausi ja minulta alkavat päivät loppua käsistä, kun on niin paljon tekemistä vielä.