My Generation Sucks

Ja tapahtui niinä päivinä

Sellaista kivaa on tiedossa, että: kirjastovirkailijan hommat jatkuu ainakin kesäkuun loppuun saakka! Nyt helpottaa, kun tietää puoleksi vuodeksi asioiden laidan, vähän voi ehkä suunnitellakin tulevaa. Kaupan puolella jatkan vakitunneilla tammikuun loppuun saakka, mutta sitten jättäydyn sinne keikkatyöläiseksi, koska en yksinkertaisesti jaksa tätä kahden työpaikan rumbaa. Vapaa-aikaa ei pahemmin ole ollut ja se on näkynyt sellaisten minulle hyvin merkityksellisten asioiden vähyydessä kuten lukeminen ja kavereiden näkeminen (esim. ennen joulua olin kaksi viikkoa putkeen töissä, ilman ainuttakaan vapaapäivää).

Janin ja Kaisun tupareissa sentään oltiin ja saikkuakin tuli vietettyä, kun otin pahvinpalasesta kopin silmälläni ja näkö meni päiväksi + silmä tulehtui.

Joulu meni Jyväskylässä Matin ja iskän kanssa. Aatonaattona päädyin viettämään iltaa Matin ja muutaman hänen kaverinsa kanssa, rasti seinään, tätä ei tapahdu usein. Ilta oli kyllä mukava, eli en valita. Aattona saunottiin, syötiin ja illaksi lähdin iskälle, kun lähdettiin joulupäivän aamuna ajelemaan mummulaan. Mummulassa syötiin vähän lisää, istuttiin hetki ja siirryttiin sitten vielä iskän serkun luo. Illalla ajeltiin välillä vähän eksyen Tampereelle. Eksyminen ei kyllä haitannut, oli kiva körötellä ja jutella, iskä kertoi hyviä juttuja lapsuudestaan.

Toisen joulupäivän pyhitin pyjamassa lorvien, luin pari kirjaa, söin suklaata, paijasin pupua ja katsoin elokuvia.

Ja jokavotiseen tyyliin on kai lueteltava lahjat (sain mitä halusin, eikä onneksi tullut turhaa härpäkettä): Pikku Myy -kattila (joka on paitsi hyvä, myös niin söpö, että haluaisin laittaa sen esille), kahvakuula, villahuopa (tän kyllä periaatteessa vaan omin iskältä, kun se ei tarvinnut), lapaset, päänraaputin, saunatyyny, puhelin, pyjama, teetä, muumimuki, villasukkia ja varmaan vielä jotain, mutta en jaksa muistaa.

Kaikista hienoin lahja tuli silti ehdottomasti Ismolta, joka tietää, kuinka lahjoa tyttöään: mulla on oikea machete! Siisteintä ikinä!


Jätä kommentti