My Generation Sucks

It’s so easy when you know how it’s done

Olen viime viikonloppuina ollut enemmän ja vähemmän menossa koko ajan, joten tuntui hyvältä viettää viime viikonloppu paijaamalla pupua niin, että käsi kramppaa ja lukemalla viltin alla. Takkuileva kirjasyksy on päässyt taas vauhtiin, kun päätin jättää lukematta muutaman kesäpinosta jääneen opuksen, jotka eivät millään meinanneet tulla luetuksi. Lisäksi töissä pystyn kuuntelemaan äänikirjoja, joten olen vauhdissa taas!

Olen mm. kerennyt käydä vielä sittenkin mökillä ja auttanut LauraHenkkaa muutossa, minkä seurauksena olen herännyt tajuamaan, että valkoiseksi maalattu puulattia voi oikeastaan olla helvetisti hienompi kuin aikaisemmin haaveilemani tumma puulattia. Kävimme Ismon kanssa avaamassa asuntosäästötilin, ja nyt haluan vain tunkea kaikki rahani sinne. Lisäksi vuosien etsimisen jälkeen minulla on vihdoin Täydelliset Punaiset Saappaat.

Sain myös vihdoin otettua käyttööni joululahjaksi saadun hierontalahjakortin. Ensimmäisen hieronnan jälkeen selkäni oli mojovasti mustelmilla ja niskat kipeämmät kuin ikinä, mutta samalla olo oli hyvin autuas.

Tammikuussa suuntaan KatjaMarian kera Wieniin. Tyttöjen rymyreissu taitaa sisältää paljon kahviloissa istumista ja museoita. Jostain täytyy ehkä etsiä käsiin alkoholitonta viiniä, että voi sitten laulaa sitä ärsyttävää renkutusta tositarkoituksella.

2 Kommenttia postitukseen “It’s so easy when you know how it’s done”



  1. TheAnotherMaria kirjoitti:

    Miks kaikki aina muistaa sen (kaameen) renkutuksen, kun Wienistä on tehty ihaniakin biisejä kuten Billy Joel-Vienna…


  2. Maria kirjoitti:

    Laajentaakseni kysymystäsi, miksi ylipäätään päähän jää aina ne hirveät biisit?


Jätä kommentti