My Generation Sucks

Syysreissu

Viime viikonloppuna tehtiin tyttöjen syksyireissu, tällä kertaa valloitettiin Hanko. Hankohan oli vielä pienempi kuin luulimme, mutta nättiähän siellä oli. Tosin kaupunki oli myös hiukan surumielinen, kun kesäsesongin jälkeen alue oli tyhjentynyt ja esimerkiksi yksi iso hieno huvila täysin suljettu.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled
Tämä oli ehkä siistein juttu ikinä, maalattu kummitus suljetun talon ikkunaan!

Muutama muu reissunäpsy täällä. Valokuvaamisen kanssa olen hyvin tympeässä vaiheessa; tavallaan haluaisin ottaa enemmän kuvia, mutta toisaalta ei kiinnosta yhtään. Se sitten näkyy kuvien laadussa, joista monet eivät miellytä omaa silmää. Mikä on hölmöä, sillä koko valokuvausharrastukseni perustuu sille, että otan kuvia, joista itse pidän.


Jätä kommentti