My Generation Sucks

Oho, maaliskuu

Helmikuun loppu toi tullessaan myös töiden loppumisen. Vielä en ole stressanut hirveästi tulevaisuudesta, jatkuva työnhaku on toki perseestä, mutta eiköhän jotain taas jossain välissä löydy.

Tämän kuun Ismokin työskentelee kotoa käsin, joten yhteistä aikaa on paljon. Olen leikkinyt onnistuneesti kotirouvaa, sillä löysin taas ruuanlaiton ihanuuden (tein mm. saaristolaisleipää) ja liikuttuakin on tullut ihan eri määrissä (aamuhiihto on kuulkaas aikas mukavaa puuhaa).

Ja aikaa kun on, niin nyt tulee vähän tykistystä joistakin alkuvuoden kirjoista ja elokuvista.

Erlingsson – Ritari Benjamin Kyyhkynen ja Aapeli – Pikku Pietarin piha:
Kaksi kirjaa lapsuudesta, joihin tartuin noin 16 vuoden jälkeen. Ritari Benjamin Kyyhkynen oli edelleen juuri niin ihana, kuin lapsenakin. Tunnelma ei kärsinyt siitä, että sen luki nyt aikuisena, vaativampana lukijana, se jos mikä kertoo laadusta. Pikku Pietarin piha oli joskus pakko lukea, enkä muistaakseni lapsena tykännyt siitä kauheasti, mutta nyt nauroin ääneen lukiessani. Aivan loistava! Hauskuus aukeni nyt aikuisena vähän eri tavalla.

Ishiguro – Ole luonani aina:
Ishiguron Pitkän päivän iltahan sai minut kyynelehtimään ja jätti sisälleni suuren mustan aukon, mutta tämä ei nyt ihan yhtä korkealle yltänyt. Ole luonani aina on kuitenkin lukemisen arvoinen, kerronta oli soljuvaa ja rauhallista ja tarina kaikessa karuudessaan hyvin kaunis.

Tänän vuonna en ole vielä lukenut kauheasti muita mainitsemisen arvoisia kirjoja, mutta eiköhän tilanne parane ajan kuluessa. Tällä hetkellä junnaan teoksessa Kun miljardi kiinalaista hyppää, sillä vaikkei se ole huono, ei se myöskään houkuta lukemaan.

Sitten elokuviin

Tammikuu;
Zombie flesh eaters (uusinta)
Ally McBeal kausi 3
Seitsemäs sinetti (uusinta)

The Ordeal
Hämmentävä ja hyvä huono. Pelkästään maailman upeimman tanssikogtauksen takia kannattaa katsoa.

Kuin kuvastimessa (uusina)
Ally McBeal kausi 4
Himizu
Kasvot
Jeepers Creepers
Judge Dredd
Beetlejuice (uusinta)
The Passion of Joan Arc
Black Christmas (2006)
Kaksin karkuteillä

Django unchained
En odottanut tältä kauheasti ja silti petyin vähän. Periaatteessa kaikki toimii, mutta jotenkin liian ennalta-arvattavasti. Enkä liene ainoa, jonka mielestä elokuva olisi lyhyemmäksi leikattuna ollut parempi.

Amer
Saraband
Mies toisesta maailmasta

Helmikuu:
The Brown Bunny
Killer Klowns From Outer Space

Faust (1926)
Kyllä ne vaan 20-luvulla osasi tehdä hyytävää tunnelmaa! Joihinkin tarinoihin sopii paljon paremmin hämyisyys ja puhumattomuus kuin nykypäivän nopeatempoisuus ja tarkkuus.

Clerks
Ally McBeal, kausi 5
She’s the man
Laulu tulipunaisesta kukasta

Eri pöydissä
Täyshoitolassa asuvien ihmisten erilaisia elämäntarinoita ja niiden risteytymisä toisiinsa. Hyvin sympaattisia henkilöitä.
6386

Tule takaisin, pikku Sheba
Rakastunut Pariisissa
Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun

Miss Farkku-Suomi
Aika vähän tulee katsottua kotimaista ja vielä vähemmän tykättyä, mutta tämä kyllä toimi. Hämmennyin kovasti siitä, miten aidon 70-lukulaiseksi kaikki oli saatu.

Lumikki ja metsästäjä
Tohtori Zhivago
Pi
House on Haunted Hill (1999)
Stolen

2 Kommenttia postitukseen “Oho, maaliskuu”



  1. MariaS kirjoitti:

    Hiihto….aamulla. Ootko sä ihan kunnossa, kyllä mulle voi puhua.


  2. Maria kirjoitti:

    Mä olen aamuliikkuja! Ja sitä paitsi iltapäivällä siellä ladulla on saletisti ihan pipona jotain hulluja superhiihtäjiä hassuissa hiihtopuvuissaan.

    Ismokin on kyllä ollut vähän huolissaan…


Jätä kommentti