My Generation Sucks

When I want your opinion, I will buy you a brain

Ysärisynttärit menivät hyvin, mutta yllätyskö tuo, kun seura on hyvää ja ruokaa riittävästi. Melko monipuolinen katsaus saatiin tuohon lapsuuden aikaan:

Untitled

Vappuaattona katseltiin MinnaMatin ja LauraHenkan kanssa elokuvia ja vappuna pyörähdettiin Ismon kanssa Jyväskylässä.

Untitled

Viime lauantaina oli sitten vuorossa Ismon työkaverin synttärit Meksiko-teemalla. Toisin sanoen, hieno tilaisuus pitää jälleen viiksiä!

182571_506446912738559_929508099_n
(Janilta vein)

Lauantaina olisi sitten luvassa Janin tuparit, joten ei näy juhlille loppua.

Ehkä voisi juhlia myös sitä, että sain töitä. Pätkähän se taas on, mutta mahdollisesti jatkuu elokuun jälkeenkin. Näyttäisi siltä, että olen aina yhden pätkän jälkeen kaksi kuukautta työttömänä ja sitten aloitan uudessa paikassa hyvin lyhyeällä varoitusajalla; haastattelut oli viime viikolla ja tänään aloitin hommat. Niin, ja tietenkin työmatkan pitää taas kestää tunti… Älkää käsittäkö väärin, olen iloinen paikasta, ainakin työnkuvaus vaikuttaa monipuoliselta ja työnkuvan laajentaminenkin on mahdollista, kunhan perushommat alkavat sujua.

Maanantaina käytettiin Petoa eläinlääkärissä perustarkastuksessa. Kaikki on kunnossa, pieni on hyvin virkeä, hampaat loistavassa kunnossa ja keuhkot ja sydän kuulostivat mainioilta. Vähän ylimääräistä rasvaa nahan alle on kertynyt, joten pikkupunkero joutuu syksyllä dieetiille, jos ei kesän parvekkeella riehumiset laihduta.

Untitled

Loppuun taas eloisia kuvia:

Maaliskuu:
Magic Mike
Dirty Harry

Sinister
Tämä oli yllättävän hyvä peruskauhupätkä. Tarina muotoutuu sitä mukaan kuin päähenkilö alkaa havaita outoja asioita eikä typeriä säikyttelykohtauksia ole montaa.

Rakkaus
Temmoltaan rauhallinen ja turhaa draamaa välttävä Rakkaus on kaunis kuin mikä. Hahmojen väliset suhteet ja tapahtumien mukana eläminen tuntuvat aidoilta. Monet sanoivat minulle, että kyseessä on hyvin rankka kuvaus läheisen sairastumisesta, mutta itse pidin siitä, että nimenomaan sellaista väkisin tehtyä rankkuutta ei ollut; tilanne kehittyy sellaiseksi kuin se kehittyy ja lopussa päädytään yhteen ratkaisuun monista.

Topaz
Looper
Female Trouble
Tapaus Punahilkka (uusinta)
Oikeusjuttu
Hammaslääkäri
Sinun Kanssasi Kahden
Iho Jossa Elän (uusinta)

Fanny & Alexander
Hyvin vangitseva tarina kertoo varakkaasta teatterisuvusta pitkälti lasten silmin. Juju on Bergmanin tyyliin jälleen ihmisten tunteiden käsittelyssä vuoropuheluilla ja maagisella realismilla, jotka nivoutuvat yhteen saumattomasti.

Iivana Julma, osa II

Huhtikuu:
Danton
Hammaslääkäri 2
Kerron Sinulle Kaiken
The Fog
In The Mouth Of Madness (uusinta)
Night Of The Creeps (uusinta)

Le Havre
Vähän naiivilla tavalla mukava elokuva. Tykkäsin ihan hirmuisesti elokuvan värisävyistä.

Odottavia Naisia
Love Exposure
Don’t Bother To Knock
Clueless (uusinta)
10 Things I Hate About You (uusinta)
Pitkän Päivän Ilta
Synecdoche, New York
Älä Käännä Heille Selkääsi
Ollakko Vai Eikö Olla (uusinta)
The Place Beyond Pines
Mies Jonka Minulle Annoit

Kerro Minulle, Zorbas
Tämä jätti vähän hämmentyneen olon; Zorbas tuntui vaivaannuttavalta ja ärsyttävältä, mutta kuitenkin kiinnyin hahmoon. Elokuva on itse asiassa pyörinyt päässäni paljon, ehkä täytyy katsoa uudelleen. Joku taika tässä oli.

Okuribito
Pieni Tyttö Joka Asuu Kujan Päässä
Kesäkapina
Bullet To The Head
Spice World (uusinta)
To Sir, With Love
High Sierra
Edistyksen Hinta
Maltan Haukka
Being John Malcovich
Sauna (uusinta)
Frozen
Adam’s Apples
Fantastic Mr. Fox (uusinta)
Resident Wvil: Retribution


Jätä kommentti