My Generation Sucks

Mind the gap, please

Jaksoinpas rykäistä tämän ulos vuoden 2013 puolella!

Lontoo valloitettu neljännen kerran! Sää oli suosiollinen: +15 – +20 astetta eikä sateesta tietoakaan. Tällä kertaa majoituimme Royal Hyde Park Hotellissa, joka huoneen pienuudesta huolimatta ajoi asiansa mainiosti, yöllä ei kuulunut melua, tyynyistä ei tullut niskakipuja ja huone oli lämmin. Lisäksi hotelli sijaitsee aivan Bayswaterin metroaseman vieressä, joten liikkuminen oli helppoa.

10046246964_7fd5bc14d1_h
Koko reissun ajan tein välikuolemia metrossa, joten jaksoin hyvin. Kuvasi Jani.

Lähdimme meiltä 25.9. aamulla bussilla Pirkkalan lentoasemalle, jonne tulimme kivasti aivan liian aikaisin; jouduimme odottelemaan pelkän lähtöselvityksen aukeamista yli tunnin. Toisaalta on parempi olla reilusti etuajassa, kuin saapua kentälle ihailemaan taivaalle kohonnutta konetta, jonka kyydissä olisi pitänyt olla. Lähtötäpinöissä odottelimme sitten kahviossa, kunnes se maaginen hetki koitti, että karjalaumamme laskettiin koneeseen.


Odotellessa lähtöä nautimme ylihinnoiteltua limonadia ja pidimme peukut ja meiningin ylhäällä.

Kone oli Stanstedissa ajallaan ja samana iltana menimme jo shoppailemaan Primarkiin. Koko reissun aikana en ostanut juuri mitään (2 neuletta, kaulakorun ja pari taulua).

Hysteeristen juttujen saattelemana kävimme levolle ja itse ainakin nukuin joka yö ihan älyttömän hyvin. Kunnes kahdeksalta aamulla alkoi talon ulkopuolella joku raksamies porata. Toisaalta, kahdeksan on oikeastaan ihan inhimillinen aika, Suomessahan rakennus-urakointi aloitetaan jo seitsemältä aamulla.

10046222793_5cd700a6dd_h
Kuvasi Jani.

26.9. oli vuorossa perinteinen KFC:ssä syöminen. Tietojeni (joita Ismo väittää minun salailleen aiemmilla reissuilla) pohjalta kävimme Forbidden Planetissa, josta löytyi kaikenlaista jännää fanikamaa.

Tämän jälkeen marssi suuntautui British Museumiin. Onneksi kaikki olivat yksimielisiä siitä, että ihan jokaista saviruukkua ei tarvinnut jäädä töllistelemään, vaan pitäydyttiin niissä mielenkiitoisissa asioissa. Eli Egypti-jutuissa ja – ennen kaikkea – luurangoissa.

10045992194_7fd24d737b_h
Kuvasi Jani.

Natural History Museuminhan minä olin jo niin nähnyt ja Jani oli sitä mieltä, että nisäkkäitä ihmetellään sitten eläintarhassa elävinä. Tämän vuoksi keskityimme dinosauruksiin (tai minä istuin ja odotin, kun pojat keskittyivät, koska näyttely oli ihan sama kuin silloin pari vuotta sitten). Darwin-siiven lasipurkkeihon säilötyt asiat innostivat minua edelleen, niistä olen jotenkin tosi tohkeissani aina. Rikas nainen jos oisin niin kyllä ostaisin kaikkea jännää lasipurkeissa kotini koristeeksi.

10046404363_8d2d7224b3_h
Kuvasi Jani.

Museoiden jälkeen jalkauduimme Whitechapeliin, jossa kävimme Viiltäjä-Jackin yhden uhrin, Annie Chapmanin, murhapaikalla, jossa oli oikein soma kahvila. Whitechapel alueena noin yleisesti on boheemi ja valtavirrasta poikkeava, mikä tekee siitä hirmuisen mukavan. Tuolla alueella olen tosin Ismon kanssa ennenkin pyörinyt, kun siellä sattuu sijaitsemaan parhaat vintage-liikkeet. Ja Ismolle ja Kimille löytyi levykauppa, jonka pöydän ääressä ehdin Janin kanssa kirjoitella kortteja, kun pojat hamusivat ostoksia.


Iltaoluella ja limsalla ulkoilmabaarissa.

10046255305_d3a15f1341_b
Kuvasi Jani.

27.9. Hyökkäsimme ostamaan liput Imax-teatterin illan White House Down -näytökseen. Elokuva ei ollut kovin kummoinen, mutta juttu olikin siinä, että Imax-teatteri on ihan helvetin iso. Eli tarkoitan Britannian isoin valkokangas siis. Joka oli ihan helvetin iso. Ja vaikkei elokuva ollut kummoinen, niin täytyy sanoa, että järjettömän suurelta kankaalta katsottuna se imaisee katsojan mukaansa ihan eri tavalla, kuin normaali, koska et kertakaikkiaan voi keskittyä muuhun kuin elokuvaan.


Imax ulkoa.

Ennen elokuvaa pyörittiin London Eyen tuntumassa ja Sohon lähellä, missä käveltiin vahingossa osittain Chinatownin alueellakin. Illalla elokuvan jälkeen vietiin pojat katsomaan Piccadilly Circusta.


Lippukuva todisteeksi elokuvasta.

28.9. oli vuorossa Portobello Road, puolivahingossa, koska Kim oli tästä tietämättään etsinyt valmiiksi muutaman levykaupan, jotka sijaitsivat tuolla. Tähän väliin täytyy varmaan siis paljastaa, että Ismo ja Kim metsästävät vinyyleitä kokoelmiinsa ja käsittääkseni muutama melkoinen helmi matkaan tarttuikin.

Seuraavaksi liikuimme Camden Towniin, jossa ärsyttävässä ihmispaljoudessa kulutimme joitakin tunteja. Pimeän tultua jonotimme kipeine jalkoinemme London Eyeen.

29.9. reippailimme Lontoon eläintarhaan. Ensimmäiset eläinaitaukset ammottivat tyhjyyttään ja hieman petetty olokin meinasi tulla, mutta sitten onneksi alkoi näkyä hirmuisesti söpöjä eläimiä. Nähtiin myös pingviinien ruokintashow.

Eläintarhan jälkeen maleksimme loppupäivän, käyden muutamssa kaupassa, kahvilassa ja syömässä.

Illalla menimme hotellille löhöämään ja nuokkumaan. Ajatuksena oli mennä lentokentälle aamuyöllä, koska lähtö oli aamulla 8.05. Joskus ennen puolta yötä Ismo yhtäkkiä tajusi, ettei hotelliltamme mene aamuyöllä metroa minnekään ja tuli vähän kiire pakata kaikki kamppeet. Ehdimme onneksi vielä illan viimeiseen metroon, mutta vaihtopisteestä piti jo napata taksi.

10045701634_1d02634d69_h
Kuvasi Jani.

Jotta ilo ei lopuisi lyhyeen, jouduimme sitten keskellä yötä odottelemaan ulkosalla bussikyyditystä lentokentälle muistaakseni ainakin reilun tunnin. Onneksi ei ollut ihan tolkuttoman kylmä, vaikka myöntää täytyy, että väsymyksen takia hermot olivat ehkä hiukan kireällä. Bussi kuitenkin lopulta tuli ja lentokentällä pystyi sitten taas nukkumaan.

Lentokin kesti normaalia pidempään, koska joku matkustaja sai sairaskohtauksen ja jouduimme tekemään välilaskun Tukholmassa. Sekin on nyt koettu, että lentokoneessa kuulutetaan, että jos paikalla on lääkäriä tai muita hoitotaitoisia, niin nyt olisi tarvetta. Ketään ei ilmoittautunut, joten henkilkohtainen mahdollisuus paistatella sankaruuden valokehässä meni nyt sivu suun.

Ja vaikka ruokakuvia tai listaa sisääni ahtamista asioista ei olekaan, voin vakuttaa, että reissun aikana me myös aterioimme aina välillä.

Ihmeellistä kyllä, kenelläkään ei murtunut nenä, kaikkien kävelykyky on tallella (vaikka ensimmäistä kertaa minulla muuten hajosi reissussa jalka, joudin ostamaan jalkatuen ja silti oli kyllä aika kivuliaita päiviä. Kotopuolessa lääkäri kuitenkin totesi, ettei rasitusmurtumaa ollut tullut, jalan lihakset vain pääsivät tulehtumaan.), eikä kukaan kuollut seurueestamme tai sen toimesta. Kyllä näiden poikien kanssa lähtisi uudestaankin ulkomaille!

10046012093_58542f0553_h
Kuvasi Jani.

Omat kuvat yhä täällä.


Jätä kommentti