Kotieläinpuistossa kävimme pällistelemässä eläimiä ja pohdimme nyt Ismon kanssa, että pitäisikö Pedolle hommata lemmikiksi marsu. Huvittavaahan on, että ne marsut on suunnilleen Pedon kokoisia, niillä on vain lyhyemmät jalat ja korvat. Toisaalta olen itse sitä mieltä, että Peto tykkäisi ehkä enemmän ponista tai aasista.

Helsingissä oli Leonard Cohenin keikka, joka toimi tälläkin kertaa loistavasti, vaikka totta kai se ensimmäinen kerta muutama vuosi sitten oli jotenkin paljon kohtalokkaampi. Kappaleet oli mielestäni sovitettu paljon menevimmiksi kuin viime kerralla, mikä toi ihan hyvää vaihtelua muuten hyvin samantapaiseen ohjelmaan. Yöllä Helsingistä poisajaminen tuotti aluksi vähän haasteita, mutta Kimin ja Amalian kanssa löysimme lopulta sen oikean reitin Tampereelle. Yön pimeydessä on helppo tehdä u-käännöksiä.

Samalla viikolla menimme uudestaankin Helsinkiin (nyt pakkasimme myös Ismon mukaan), tällä kertaa ihastelemaan Ulveria Flowssa. Päädyimme myös Helsingin yöelämään; pakkohan Pyhän Urhon pubiin oli mennä. Seuraavana päivänä menimme päivänäytökseen katsomaan Four Lionsin, mitä täytyy kyllä suositella kaikille. Loistava satiiri itsemurhapommittajista. Harvassa ovat onnistuneet komediat, mutta tämä oli kyllä sellainen.

Sannan ja Minnan kanssa matkustimme päiväksi Turkuun, päämääränä oli Turun linna. Aloitimme ensin ihan varsinaisella opastuskierroksella ja sitten vielä pyörimme keskenämme linnassa. Opin mm. että hulluuden voi parantaa hyvin helposti:
Ajetaan tukka pois ->. Otetaan kukko -> Avataan kukon maha, vedetään suolet ulos -> Laitetaan sisälmyksetön kukko päähän kuin pipo -> Hulluus paranee niin kauan kuin kukko on lämmin.

Kyllä, minulle jäävät historia -aiheisilla kierroksilla päähän kaikista tärkeimmät asiat…
Koska Ismo oli kieltänyt, en puhunut kenenkään turkulaisen kanssa. Linnasta lähtiessämme päädyimme umpikujan tapaiseen ja saimme turisteilla oikein kunnolla, kun lunttasimme kartasta, että mihin pitää mennä. Tai siis Sanna ja Minna lunttasivat, minä vain katselin vierestä.

Ismolla ja minulla oli niin ikään 6. vuosipäivämme. Tämän voi siis lukea niin, että on joku hyvä syy mennä ulos syömään hienosti ja tulla sitten kotiin katsomaan Last Action Heroa. Samana yönä tyhjensimme parvekkeen huonekasveista, sillä yöt alkavat viiletä, enkä halua että rakkaat pikkuvihreät paleltuisivat. Parveke on nyt hyvin aution oloinen, ja syksyn tuntu on jotenkin paljon lähempänä. Toistaiseksi kyllä pidämme parvekkeen ovea auki päivisin, koska Peto tykkää oleilla parvekkeella.

Nyt olemme käyneet myös tutustumassa elokuvateatteri Niagaraan ja kokemus oli hyvin miellyttävä. Täytyy ottaa tavaksi seurata, että mitä siellä pyörii, pääsee vähän halvemmalla katsomaan elokuvia ja lisäksi sellaisiakin, jotka eivät ole valtavirtaa varten massatuotannolla tehtyjä. Mistä puheenollen täytyy kyllä ylistää Yleä hiukan, tänä kesänä olen katsonut paljon vanhoja scifi-klassikoita, kiitos Teeman.

Lukemisessa olen aloittanut pikkuhiljaa etenevän urakan: luen jokaisen kirjastopinon päätteeksi aina yhden kirjan omasta hyllystäni. Suunnitelmisa on siis lukea seuraavan vuoden aikana kaikki omat kirjani läpi, sillä en ole koskenut niihin pitkään aikaan. Olen myös pitkästä aikaa innostunut runoista, mikä tuo kivaa vaihtelua lukemiseen.

Koulukin alkoi. Eikä kovin rankasti. Ennen joulua on kuukauden työharjoittelu ja sen lisäksi on vain 25 päivää lähiopetusta. Muuten saan tehdä hommat kotona verkko-opintoina omassa rauhassa. Tykkään.

Kuvia.

Yön vietin isin kanssa mökillä. Kävin uimassa, joskin tuulen nostattamien puoliaaltojen takia kokemus ei ollut kaikista rauhallisin. Yöllä heräsin siihen, kun sade hakkasi peltikattoon.

31.7.
Hengailtiin isin kanssa Uuraisilla jäätelöä syöden, kunnes lastasin itseni mummulaan menevään bussiin. Keskipohjanmaalla oli riehunut pari yötä aiemmin myrsky ja kävelimme Harjulle katselemaan isoa määrää kaatuneita mäntyjä. Päädyimme serkkuni kanssa vielä samana iltana järveen ja jälleen aallot estivät sellaisen mursumaisen rauhallisen lillumisen, mutta tulipahan pitkästä aikaa kokeiltua käsillä seisomista vedessä.

1.8.
Harrastin jälleen vanhassa tuvassa aarteenetsintää hyvin tuloksin. Mummun vanha mekko muovautui minulle sopivaksi kavennuksella ja helman lyhennyksellä (joskin näytän silti se päällä vakavamieliseltä papinrouvalta, eli hyvä mekko töihin), äidin vanha laukku on ehkä söpöin ikinä ja kaikista hienoin juttu koskaan: löysin KALOSSIT! Kalossit ovat kenkien päällyskengät, jotka voin vetäistä korkokenkien suojaksi, kun kipitän syksyn sateissa ulkona. Kävimme myös vanhainkodissa tervehtimässä äidin kummitätiä, pyöräilimme yli kymmenen kilometrin lenkin ja kuvasimme sen aimmin mainitun myrskyn aiheuttamia tuhoja.

2.8.
Kävin parturissa, kyläilimme tutan siskon luona ja ompelimme illalla. Tällaiset illat mummulassa ovat niitä parhaita; vatsa on täynnä mummun tekemiä herkkuja, ulkona hämärtää ja saatamme mummun kanssa olla pitkän tovin vain ihan hiljaa.

3.8.
Lähdimme metsästämään mustikoita. Olen viimeksi harrastanut moista joskus lapsena, ja puuha oli kamalaa. Hyttysiä, paarmoja ja kärpäsiä kyllä riitti, mutta mustikoita ei juurikaan. Mummu keräsi parikin litraa, minä ehkä kolme desiä, jotka sitten söin heti. Punaherukoiden keruu oli paljon miellyttävämpää, samoin kuin vadelmien ja kirsikoiden. Kaikki kunnia niille tyypeille, jotka jaksavat samota metsissä mustikoita ja puolukoita hamuten.

4.8.
Iltapäivällä suuntasimme bussia odottelemaan ja saimmekin odotella sitten vähän pidempään, sillä bussi oli myöhässä puolisen tuntia. Kuski oli ihan litimärkä ja vähän kärttyisen oloinen, joten lempeänä yksilönä jätin mainitsematta bussin viivästymisen. Kuski näytti olevan tietoinen asiasta itsekin. Selvisihän se syy minullekin, kun linja-auto hajosi tienreunaan keskelle peltomaisemaa. Siinä sitten odoteltiin uutta bussia ja minä mietin, että pääsenkö samana iltana enää lainkaan Tampereelle saakka. Minna ei olisi halunnut lähteä kovin myöhään enää ajamaan ja isi soitti ja kertoi, etteivät junatkaan oikein kulje niin kuin pitäisi. Mutta aina voi luottaa kiroilun ja sen otsassa olevan ison elimen voimaan: uusi linkki tuli nopeammin kuin odotin ja ajelimme Minnan ja Matin kanssa vielä illalla Jyväskylästä Tampereelle.

Nyt oltuani kotona jo muutamia päiviä, olen ehtinyt pestä paljon pyykkiä ja syödä kakkua Katjan ja Marian kanssa. Huomenna olisi tarkoitus mennä Särkännimeen, jos sää sallii. Innostuin myös ottamaan huulikorut pois. Olen jo jokusen hetken ollut niihin vähän kyllästynyt ja nyt sitten oli niiden aika lähteä. Vähän kyllä kutkuttelee ottaa uusia lävistyksiä, joten katsotaan, sanoi tohtori. Korut muuten irtosivat hienosti työkalupakista kaivetuilla pihdeillä, kun muuten ne eivät meinanneet lähteä mihinkään.

Heinäkuussa katsoin:

History of violence (uusinta)
Kill Bill 1 (uusinta)
Masters of horror: Jenifer
Ystävät hämärän jälkeen (uusinta)
Kill Bill 2 (uusinta)
Dekalog: dziewiec
Tänä yönä valtaan ruumiisi
Phone Booth
Masters of horror: Incident on and off a mountain road
This island earth
The King in New York
The Wicker Man 2006 – Kyllä oli sellainen alkuperäiselokuvan raiskaus, että pahaa teki.
Predator
Raising Arizona
Muumion salaisuus
Kielletty planeetta
Lyhyt elokuva rakkaudesta
The General
Myyntitykit
Yölento
Smokin’ aces
Hot fuzz
Nainen Pariisissa
Muukalainen
Seitsemän vampyyria
Jacob’s ladder
Mies joka kutistui
Eastern Promises
Stalker
Inception
Varastetut ihmiset
Boondock Saints 2
Geishan muistelmat (uusinta)

Kuvia löytyy lisää, aika paljonkin, sieltä mistä ennenkin.

Kuvia taas.

Kesäkuun leffat:
Terro’s advocate
Yö saalistajat – Miksi elokuvan nimi on tällainen, kun siinä ei saalisteta mitään, eikä oikein liikuta yössäkään? No, suomalaiset osaa, tehdä näitä pelottavan huonoja elokuvia nimittäin.
Sisters
Pandorum
The Ruined Eye
Kesä Monikan kanssa
Kaupungin valot – Ensimmäinn täyspitkä Charlie Chaplinini! Ihana, olen rakastunut.
Viettelysten ilta
Thief
House by the cemetery
Story of Ricky – Opin tästä, että jos joskus haluan tappaa jonkun, voin tehdä sen siten, että leikkaan mahani auki, vedän suolet ulos ja kuristan kohteen omiin suoliini. Aika cool!
Italian Stallion
Don’t torture a duckling
House of Usher
Sinä elävä
Going to pieces
Pako New Yorkista
The Beast in Heat – Vaarallisia tappajarottia, jotka ovat itseasiassa mustaksi maalattuja marsuja. Ei kovin tehokas pelottelukeino.
Kolme Väriä: Sininen (uusinta)
Kolme Väriä: Valkoinen (uusinta)
Kolme Väriä: Punainen (uusinta)
Sinkkueläää 2 – Budjetti on kyllä selvästi mennyt johonkin muuhun kuin käsikirjoitukseen, niin onneton tää oli.
Seitsemäs sinetti
Metroplis – Tykkään kovasti mykkäelokuvien korostuneista eleistä ja ilmeistä.
Persona
Greyn anatomia, kausi 4
The Rocky Horror Picture Show (uusinta) – Paljon parempi kuin muistin!
The Blair Witch Project (uusinta)
Saaren vangit
Musta narsissi
Täydellinen sotilas – Sanna pisti katsomaan ja minussa meni jotakin rikki tämän elokuvan takia. Tätä ei voi kehua.
Repulsion
Reflex
Tulevia aikoja
Hollow Man
Fars of the penguins
Robocop
Masters of horror: sick girl
Masters of horror: dreams in the witch-house
Mustaa valkoisella – Ihastelimme Jörn Donnerin uskomattomia näyttelijänlahjoja.
Deathwish 3
Nykyaika – Toinen Chaplin, ja minä olen entistä enemmän liekeissä.
Masters of horror: Homecoming
The Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans
Hardware
Masters of horror: Cigarette burns

Kissat eivät olleet aivan yhtä innoissaan retkestä kuin me, ja jouduimme kiskomaan ja lopulta kantamaan ne ensin hissiin, sitten hissistä ulos, sitten rappukäytävästä ulos. Talon nurkalle päästyään nuo villit, verenhimoiset pedot kuitenkin onneksi riehaantuivat kovasti. Tähän tapaan:

Kyyristellen ja luimistellen kisut sitten liikuskelivat, toinen oli vähän rohkeampi (en tunnista niitä toisistaan), mutta lopulta todettiin, että ehkä kaikkien suurin ilo olisi päästä kuitenkin kotiin. Luonnollisesti kotiovelle päästyämme päätti toinen, että nyt hän on rohkea ja utelias saalistaja ja lähti seikkailemaan rappukäytävään.

Loppujen lopuksi raahasin pari kerrosta alemmas ehtineen yksilön sisälle ja poistimme valjaat.

Ja näin sai sunnuntainen seikkailumme onnellisen lopun.

Lisää pään poksauttavia söpöyskuvia täällä.

3.6.
Voin kertoa, että on vaikea lähteä ajamaan autolla kohti Jyväskylää, jos auton toinen eturengas on tyhjentynyt yön aikana. Erinäisten säätämisien, Ernon tietojen ja hampurilaisaterioiden jälkeen pääsimme Kimin kanssa kuitenkin vain kaksi tuntia aikataulusta jäljessä köröttelemään Jyväskylään.

4.6.
Scooterin vauhdittamana päädyimme Matin kanssa mummulaan. Avattiin grillikausi ja itse aloitin myös henkilökohtaisen pihatyökauteni keräämällä puista lentäneitä oksia (Tiesin, että tulossa olisi nurmikon leikkuuta, joten ajattelin olla ovela ja keräsin sitä vaikeuttavat oksat pois. Oksia kyllä kerkesi tulla monta kertaa lisää, joten se siitä oveluudesta.).

Illalla kävin lenkillä montulla ja päätin lähteä suuntaan, jossa en ole aiemmin käynyt. Lopulta tajusin polun hävinneen ja olevani keskellä minulle outoa aluetta. Vaan nättiä oli. Eikä ketään missään. Ja palattuani mummu kertoi, että aluella kuulemma liikkuu karhu. joten en saa enää mennä sinne.

5.6.
Selvisin hengissä serkun yo-julhista. Oli oikeasti mukavaa tavata sukulaisia pitkästä aikaa, mutta koululla kaksi tuntia kestänyt “ainakin viisi eri henkilöä pitää puheen, jossa toistetaan samoja latteuksia” -lakitusseremonia olisi saanut – niin yllättävältä kuin se kuulostaakin – olla lyhyempi ja ytimekkäämpi. Illalla lämmitin saunan ja poltin yhden vanhan päiväkirjan.

6.6.
Pyöräiltiin tutan haudalle kukkia viemään. Kiitos Suomen kesän, olin aika kylmettynyt kun päästiin takaisin. Illalla selailtiin vanhoja valokuvia ja täytyy todeta, että 80-luku oli itseasiassa vielä hirveämpää vaatteiden osalta, kuin luulinkaan.

7.6.
Aamulla heräsin nuohoojan mekkalointiin. Myöhemin haravoin ja illalla pyöräiltiin kirjastoon, jossa löpisin kirjastonhoitajan kanssa ummet ja lammet kaikista kirjastojutuista. Ennen nukkumaanmenoa peiteltiin mansikkamaa hallan pelossa harsoilla.

8.6.
Pesimme mattoja ja pyöräilin ympäriinsä kameran kanssa. Karsin myös pihan hopeapajuista kuivia oksia, mikä oli hyvin terapeuttista puuhaa. Sai oikein luvan kanssa olla väkivaltainen! Hyttyset alkoivat tympiä; yliherkkä ihoni näytti sisälle tultaessa lähinnä punaiselta perunapellolta. Mummu onneksi tietää, että syreenien tuoksu pelastaa paljon, ja toi niitä sisälle maljakkoon (jokavuotinen syreenimaininta!).

9.6.
Pesimme lisää mattoja, leikkasin nurmikkoa ja lämmitin saunan. Puusaunan lämmittäminen on ihan oma juttunsa: palavan koivuhalon tuoksussa ja rätinässä sitä rauhoittuu oikein kertalaakista. Löylyjen välissä kävin kuistilla taistelemassa lentäviä pikkuperkeleitä vastaan ja hävisin sen(kin) erän. Olen ajatellut ehdottaa, että kyseisen pikku kylän tunnuseläimeksi valittaisiin hyttynen, lisäksi sen voisi laittaa vaakunaan ja liittä logona kaikkiin kunnan virallisiin papereihin.

Sain myös tietää jännittävän ja elämänlaatuni kannalta oleellisen faktan: sukulaisen sukulainen työskentelee miehensä kanssa Ruotsin kuninkaan hovissa. Että tässähän tavallaan ollaan hallitsijoita itsekin.

10.6.
Leikkasin nurmikkoa (sitähän mummulassa riittää) useamman tunnin.

11.6.
Siivouspäivä! Mummu kehui minua tehokkaaksi.

12.6.
Aamulla mentiin ostamaan kukkia ja illalla saunoin jälleen. Tietää tehneensä viikon hommia, kun kädet ovat täynnä arpia ja kovettumia. Vaan mitkään töistä eivät olleet vastentahtoisia, ehkä siksi, että Tampereella minua ei velvoita yhtään mikään esimerkiksi leikkaamaan nurmikkoa. Maalla talon hoitoon kuuluvista asioista tulee sellaisia eksoottisia hommia, joita ihan mielellään tekee joitakin kertoja kesässä.

13.6.
Mummu ravitsi minut ja iskän hyvin (lienee turha edes mainita, että olin hyvissä ruuissa koko viikon), jonka jälkeen olikin aika lähteä huristelemaan Jyväskylän kautta kotia kohti.

Kuvia löytyy sieltä tutusta paikasta, myös pupuihanuuksia mukana (ne pupukuvat on kyllä ihan kotona otettuja)!

Ostin tavallaan vahingossa iPodin. Kulkeepahan nyt sitten kaikki musiikkini mukana. Tästä ei ole varmaan kovin iso askel siihen, että rupean haluamaan kovasti inhoamani älypuhelimen? Toistaiseksi ei kyllä siltä näytä, oma puhelimenihan ei pelitä tällä hetkellä ihan niin kuin pitäisi ja olen ihan paskana siitä tiedosta, että taas pitäisi vaihtaa. Olen saanut jo toimivan puhelimen tilalle, mutta en tiedä milloin oikeasti siirryn siihen. Puhelimen vaihto on niin tympeää puuhaa.

Toukokuun leffat:
About Schmidt
Ponille kyytiä, kaudet 1-3 (uusinta)
The Most Dangerous Game
Family Portraits: A Trilogy of America: Cutting
Family Portraits: A Trilogy of America: Home – Tuli epämiellyttävä olo näitä katsellessa, sillai kivalla tavalla epämiellyttävä, tiäätteks? Jos sen kolmannenkin osan joskun katsoisin.
Hets
Solaris – Kim vaati tarkentamaan, että tämä oli se Clooney-versio. Tarina oli itse asiassa vain pieni osio kirjan vähän laajemmasta tarinasta, mutta mielyttävästi toteutettu.
Reindeerspotting
Ghost in a shell
Suspiria – Tykkäsin kovasti.
Murder set pieces
Ghost World
Rebecca
Greyn anatomia, kausi 1,2,3
Candyman
Obsession
Diary of the Dead
Saanko esitellä Joe Balck – Mistä näitä paskoja 3-tuntisia draamoja oikein tulee?
Herkules New Yorkissa
The Texas Chainsaw Massacre 2

Acasia Hotel oli sitä paitsi todella hyvällä paikalla, metroasemalle käveli muutamassa minuutissa, kauppa oli lähellä (ja kahvilat) ja muutamaan museoonkin pääsi kevyellä kävelyllä. Alue oli paikallisten sanojen mukaan sitä vähän parempien ihmisten tilaa, minkä kyllä huomasi melkoisesta määrästä hienoja autoja. Reissussahan oltiin 25 hengen YAD-porukalla, kivaa oli, kiitos ja anteeksi, sillä en edelleenkään muista kaikkien nimiä. Tarkastellaanpa nyt tätä seikkailua päivä kerrallaan:

Sununtai 14.2.
Kone nousi Tampereen asemalta onnistuneesti ja ajallaan ja lennätti meidät Stanstedin asemalle. Jälleen kerran öinen näkymä lentokoneesta oli huikaiseva, valoja riitti silmänkantamattomiin. Asemalta nousimme bussiin, joka reilun tunnin ajomatkan jälkeen vapautti meidät Lontoon kaduille. Nappasimme hienosti kadulla huitoen taksin, jolla huristelimme hostellille. Tässä kohdin tuli selväksi, että englantilainen liikkennekulttuuri on ihan raivohullua. Hostellilla pienen säädön jälkeen painoimme päämme tyynyyn ja nukuimme autuaasti.

Maanantai 15.2.
Aamulla käytiin Ismon kanssa vähän nuuhkimassa aluetta. Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon, että Lontoossa näyttäisi olevan jokaista katua varten oma huomioliiveihin pukeutunut setä, joka tepastelee sillä omalla kadullaan ja yrittää näyttää siltä, että tekisi jotain. Minnan, Ilonan ja Piian liityttyä seuraamme suuntasimme lähimpään Starbucksiin aloittamaan päivämme kuka kahvilla ja kuka kaakaolla. Tämän jälkeen jonotimme Victoria & Albert -museoon, jossa turvatarkastusten jälkeen (museoissa katsottiin, ettei laukussa ollut mitään terävää) kävimme ihailemssa menneiden aikojen muotivaatteita ja alastomia patsaita. Kierroksen jälkeen siirryimme Science -museoon, jossa tarkasteltavaksi päätyi lääketieteen historia mm. kuvina, teksteinä, esineinä, muumioina ja vahanukkeina. Kävimme myös ihmettelemässä tietokoneiden kehityskulkua. Aika pitkälle on päästy niistä järjettömän kokoisista metallihäkkyröistä. Science -museo oli myös maanpäällinen helvetti, sillä siellä on paljon selkeästi lapsille suunnattuja juttuja (vähän niin kuin Heurekassa) ja voitte kuvitella paljonko niitä huutavia kakaroita oli, kun Englannissa oli vissiin jonkinlainen talviloma meneillään.

Museoiden jälkeen lähdimme seikkailemaan vintage-liikkeiden perässä sellaiselle alueelle, missä olisi hyvin voinut tulla ryöstömurhatuksi. Mitään pahaa ei onneksi kuitenkaan tapahtunut. Kävelun makuun alettiin päästä tässä vaiheessa, ja koko reissun aikana sitä tuli harrastettua niin paljon, että hermoja kiristi. Illalla Ilona johdatti meidät rauhalliseen vegeravintolaan, jossa söin törkeän hyvän salaatin ja ei-niin-hyvän juustokakun palasen. Starbucksin kautta hiippailimme illalla hostellille. Koko päivän satoi, joten pääsimme todelliseen Lontoo-tunnelmaan.

Tiistai 16.2.
Aamu alkoi Natural History -museossa. Dinosaurusosio jätti minut ja Emirin aika kylmäksi, vaikka sitä nimenomaan hehkutetaan kaikkialla. Ehkä, jos olisimme olleet 10-vuotiaita niin ne luut olisivat innostaneet enemmän, nyt lähinnä pohdimme, että kuinka suuri osa niistäkin fossiileista on aitoja. Sen sijaan täytetyt eläimet innostivat jo enemmän, kaikkein hienointa oli kuitenkin The Darwin Centre, jossa esiteltiin erilaisia eläimiä ja kasveja purkkiin säilöttynä (mm. vasikka). Kävimme myös pällistelemässä hyönteisiä, ihmisen kehityskulkua ja kiviä.

Kerättyämme viisautta museossa, siirryimme kahvilaan kevyelle välipalalle. Tämän jälkeen koko YAD porukka lähti tutustumaan paikallista päihteidenvastaista vapaaehtoistoimintaa harjoittavaan järjestöön Hope UK. Monet Hope UK:n toimintatavoista ovat hyvin samankaltaisia kuin YADn, mutta hieman karvat nousivat pystyyn Hope UK:n uskonollisesta puolesta. Toisaalta myös eroja on paljon, etenkin siksi, että Englannissa huumeongelma on hieman eri luokkaa kuin Suomessa. Tutustumiskäynnin jälkeen porukka hajaantui taas ja me lähdimme pienellä ryhmällä The London Dungeon kauhukabinettiin. Jonotettuamme lähes kaksi tuntia pääsimme sisään. Kauhukabinetissa tehdään ryhmissä kierros, jonka aikana käydään läpi Lontoon verisempää historiaa (kidutukset, Viiltäjä-Jack jne.). Käytävät on sisustettu asiaankuuluvasti, ihmisiä säikytellään ja näyttelijät opastavat retkeä. Paikka oli oikeasti jännittävä, mutta tunnelmaan olisi päässyt varmasti vielä enemmän, jos ryhmäämme ei olisi tullut murrosikäisiä englantilaispoikia, jotka käyttäytyivät juuri niin idiootisti kuin voi kuvitella. Dungeosta lähdimme The London Eye -maailmanpyörään. Näkymä yli Lontoon on illalla valojen sytyttyä törkeän hieno. Ismon kanssa kävimme nauttimassa illallisen fiinisti KFC:ssä ja sitten mentiin taas hostellille ajoissa nukkumaan. Koko päivän satoi.

Keskiviikko 17.2.
Aamu alkoi taas kahvilasta käsin, lisäksi Piian kanssa käytiin kokeilemassa Benin keksejä, jotka maittoivat oikein hyvin. Tämän jälkeen koko konkkaronkka lähti tutustumaan toiseen järjestöön, joka kantaa nimeä Release. Release työskentelee humaanimman huumausainelain puolesta (eli esim. käyttäjä ei välttämättä joutuisi vankilaan, vaan saisi apua) ja täällä vierähti tovi, sillä järjestöä esittelevällä henkilöllä oli paljon mielenkiintoista kerrottavaa. Releasessa tuli myös selville huomattava määrä eroja Suomen ja Englannin huumepolitiikassa ja -ongelmissa. Kaikesta ei taaskaan voinut olla samaa mieltä, mutta avoimempi ja vähemmän tuomitseva meininki Releasella on kuin Hope UK:lla.

Päivä jatkui kävelyllä ympäri Lontoota ja sitten käytiin tutustumassa merimieskirkkoon. Merimieskirkon toiminta eroaa lähes kaikin tavoin muiden järjestöjen toiminnasta, mutta mielenkiintoista asiaa sielläkin kuuli. Lisäksi vastaisuuden varalta on hyvä tietää, että merimieskirkolla pääsee saunaan joka ilta. Ai niin, sinne voi myös mennä puhumaan suomea, sillä vierailimme nimenomaan Suomen merimieskirkolla. Hieno paikka kyllä. Ilta kulutettiin ruokailemalla vegeravintolassa ja pyörien Oxford Streetin kaupoissa. Aurinko paistoi ikään kuin vahingossa osan päivästä.

Torstai 18.2.
Torstai oli pyhitetty shoppailulle ja suuntasimmekin ensimmäisenä Primarkiin. Ihme tapahtui ja löysin itselleni mekon. Hullua hommaa tuolla käynti silti oli, sovituskoppeihin joutui jonottamaan ihan älyttömän kauan ja ihmisiä vain oli ihan hirveä määrä joka paikassa. Vähän melkein ehkä ahdisti. Primarkin jälkeen siirryttiin Camden Townin ernumaailmaan. Löysin itselleni ehkä maailman siisteimmät kengät (niissä on ihmissusi verisine hampaineen), mutta Ismon kanssa emme kauhean kauaa kuitenkaan jaksaneet pyöriä tuollakaan. Muita ihmisiä oli taas liiankin kanssa. Camden Townista meinattiin mennä katsomaan yksi näyttely, mutta se oli loppuunmyyty, joten käväistiin Hyde Parkin hiljaisemmalla kulmalla.

Palattiin vielä Oxford Streetille, mutta melko pian hiippailtiin sieltäkin pois ja päädyttiin ruokailemaan italialaiseen ravintolaan. Jälkiruokaa menimme nauttiman Starbucksiin ja oli muuten ensimmäinen kerta, kun jätin kahvilassa suklaakakkua lautaselle. Otettiin Ismon kanssa molemmat omat suklaakakkupalaset + hasselpähkinäkaakaot ja voin kertoa, että tuli sokeriöverit. Loppuilta meni hostellilla melkoisen hysteerisissä meiningeissä. Koko päiväksi riitti taas vettä.

Perjantai 19.2.
Aamulla lähdettiin aikaisin Portobello Roadin kirpputorikojuille. Oli mukava maleksia siellä ympäriinsä, ei edes satanut jatkuvalla syötöllä. Näimme myös kyltin, jossa kerrottiin, että alueella uusitaan viktoriaanisen ajan putkistoja. Eihän viktoriaaninen aika alkanutkaan kuin vasta 1800-luvulla, joten mitään kiirettähän on turha niiden putkien kanssa pitää… Portobellolta mentiin pizzalle ja täten tuomitsen Lontoon pizzat pahoiksi. Kokemukseni mukaan myös Pariisissa on pahoja pizzoja. Perustan molemmissa tapauksissa mielipiteeni laajaan, yhden pizzeriakerran kattavaan tutkimukseen. Pizzan jälkeen suunnattiin sitten bussille joka vei meidät lentoasemalle. Englannin puolella oli turvatarkastus hieman Suomen päätä tarkempi. Metallinpaljastin oli niin herkillä, että pelkät lävistyskoruni piippasivat, mitä ei ole tapahtunut koskaan ennen. Asemalla näimme myös Ismon kanssa kaksi poliisia kävelemässä ihmisten seassa automaattikonetuliaseiden kanssa. Hulluinta tuossa on ehkä se, että tuolla niitä riskejä ihan oikeasti on, ei kukaan poliisi huvikseen kulje noin ison aseen kanssa ja sormi melkein liipasimella.

Reissu oli siis kaikin puolin oikein onnistunut, enkä edes ollut kertaakaan mikään metrinen kyrpä otsassa, niin kuin alun perin kuvittelin. Sää oli kyllä enimmäkseen synkkä ja myrskyinen, mutta kylmä ei muuten ollut. Jalat on rikki älyttömän kävelyn takia. Moni oli kipeänä Lontoon puolella, minä jälkijunassa olen alkanut tuntea flunssan oireita nyt. Jei.

Valokuvia tulee flickriin, kunhan jaksan käydä kuvat läpi. Ihan älytöntä määrää kuvia ei edes ole, en jaksanut kuvata jokaista hienoa taloa, koska niitä riitti.

Olen täysin tyytyväinen menneeseen vuoteen ja itse asiassa myös sitä aiempiin.

Koen turhauttavaksi pohtia, miten asiat olisivat voineet olla tai menikö jotain huippusiistiä sivu suun. Tapanani ei ole murehtia menneitä, niille kun ei mitään voi. Olen toki erittäin hyvä stressaamaan tulevaa, mutta menneessä en elä.

Toistetaan vielä: mennyt on mennyt on mennyt on mennyt on mennyt.

Meemin sijaan teen pienen tilastotyyppisen listauksen (kuten ennenkin) vuodesta 2009:

Luin 135 kirjaa, pääsääntöisesti vain hyviä, koska päätin, etten enää edes yritä lukea sellaisia opuksia, jotka eivät tyydytä kirjallisia halujani. Huipuimpia kirjoja olivat ainakin: Kertomus sokeudesta, Jumala ei ole suuri – kuinka uskonto myrkyttää kaiken, Pilvikartasto, Sotilaspoika, Meriharakat, Tie ja Viimeisellä rannalla.

Katsoin 154 elokuvaa, joista sykähdyttävimpiä olivat Antichrist ja Låt den rätte komma in. Julkaisin flickrissä 128 kuvaa (joista 121 on otettu 2009) ja liityin Twitteriin.

Kuuntelin eniten Morrisseytä, samalata herralta eniten soi All You Need Is Me -kappale. Ikimuistoisimmat keikat soitti Morrissey, Nick Cave ja Social Distortion. Vuoden parhaimmat biisit ovat Kemopetrolin Goodbye, Nick Caven Mercy Seat, Kauko Röyhkän Helvetti ja Morrissyn All You Need Is Me. Hieno bändilöytö oli Disfear.

Lisäksi kävin Virossa, aloitin opiskelut alalla, jolta haluan oikeasti töitä, kartutin kenkäkokoelmaani, rupesin lukemaan scifiä, muutin Ismon kanssa isompaan asuntoon ja opettelin kokkaamaan tofua. Sairastin myös sikaa ja keräsin jalkaani kivan palovamman.

Vietin myös joulua, jonka johdosta kertyi asioita: Nick Cave kehyksissä. Kauppakassi. Mekko. Pikku Myy -peltirasia. Kuulokkeet. Kirjoja (Länsimaisen kirjallisuuden historia, Kirjastokissa, Viidakkokirja). Crash Bandicoot 2. Kuorimaveitsi. Jääkaappimagneetti. Pipo. Rahaa. Suklaata. Astioita. Tyyny. Peitto. Sukkia. Kynttilöitä. Elokuvia (Night of the Living Dead, Crank, Smack the Pony kausi 1).

Ei tullut turhakkeita, mikä lämmittää mieltäni kovasti. Kuljetin Tampereelle myös untuvapeiton (makuuhuoneemme on kylmä ja untuvapeitto ratkaisu, sillä emme Ismon kanssa saa varmaan tämän talven aikana aikaiseksi soittaa huoltofirmalle), jonka Matti ritarillisesti suostui antamaan vietäväksi (enkä edes joutunut ruikuttamaan).

Joulu sujui aika lailla samoin kuin ennenkin, Matin luona syöden ja leffoja katsellen. Kävimme myös mummulassa, jonka jälkeen hinku Tampereelle kasvoi niin kovaksi, että iskä lähti tuomaan minua. Olen tullut vanhaksi kun en tykkää olla reissussa.

Vuosi 2010 vaihtui ensimmäistä kertaa eläessäni baarissa tanssien. Klubilla soi hyvä musiikki, eikä seurassakaan ollut valittamista, joten kokemus oli mukava. Alkuillasta toki teimme meillä perinteisesti porukalla ruokaa ja minä juotin ihmisille kahvia.

Ihan näin pikkuisena tiedonmurusena muuten, kanin omistamisen ärsyttävin puolin on se, että kun kävelet hämärää eteiskäytävää ja sitten tajuat, että varpaidesi väliin on juuri murentunut puolikas näkkileipä. Ihan vain siksi, että se pikkuinen söpö pupunen haluaa aina itsepäisesti kuljettaa näkkileipänsä ulos häkistä. Ei siis ne papanat ja häkin siivous mitään, mutta ne pistelevät näkkileivänmuruset jalkapohjassa!

Se, mikä eilen vahingossa julkaistusta versiosta jäi puuttumaan, oli joulukuun leffat, joten:

Closer – Tämä oli sellainen kivan näpsäkkä.
Saw IV
Big Fish (uusinta)
Scary Movie 3 (uusinta)
Lemmen pelisäännöt
Catwoman
The Inglorious bastards: panssarijunalla helvettiin – Äärimmäisen miehekäs kokemus, kuten kannessa luvattiin. Tämä ei sitten ole Tarantinon leffa.
Haarautuvan rakkauden talo
Monte-Criston kreivi (uusinta)
Dead fish
Vredens dag – Hieno
Kärpänen

16.6.
Kesäreissuni on alkanut hyvin opettavaisesti; en enää koskaan lue kirjaa bussissa, mikäli minulla on nälkä (arvatkaa, tuliko huono olo vai tuliko huono olo?). Päästyäni perille olen ollut tuulesta ja sateesta huolimatta hyvin kesäisissä fiiliksissä, suuri vaikutin on varmaan syreenien tuoksulla (olen jauhanut syreeneistä ennenkin, enkä koskaan lopeta). Maalla oleskelussa on sekin hyvä puoli, että täällä ei oikeasti törmää ihmisiin, oikein toimivaa lääkettä ihmisvihaa vastaan on tämä. Kaupungissa ei koskaan pääse näin autuaaseen olotilaan.

17.6.
Olen päätynyt suurten kysymysten äärelle:
1. Miksi mummulassa aamuauringonvalo ei haittaa nukkumistani tippaakaan, vaikka kaikkialla muualla nukkuessani kiroan valon alimpaan helvettiin, jos verhojen raosta sitä sisään pääsee?
2. Tiedättehän te Sinkkuelämää-sarjan alkutunnarivideon: Carrie käyskentelee ympäriinsä ballerina-asussa ja käy koko melko vaatimattoman ilmekirjonsa läpi (kulmien kohotus, virnistys jne.). Niin, sitä minä vaan, että se on ehkä typerin alkuvideo koskaan. Miten kukaan saa noin typeriä ideoita? Ja miksi kukaan ne haluaa oikeasti toteuttaa?
3.Tänään pyöräilimme mummun kanssa maalaisromanttisissa tunnelmissa kotiseutumuseolle. Olen viimeksi käynyt kyseisessä paikassa ihan pentuna, eikä siellä mikään ollut muuttunut. Pällisteltiin hetki vanhoja tavaroita ja kysymyshän kuuluu, että miksi kotiseutumuseolle on kerätty tavaroita ympäri Suomea? Eikö se idea nyt vähän niin kuin kärsi?

Teimme mummun kanssa tänään vastat ja saunassa sitten hakattiin pahat teot pois toisistamme. Toiset ripittäytyy papille, minä ja mummu käytetään lievää väkivaltaa. Tädin kani on täällä hoidossa ja se on ihan umpirakastunut minuun, kun silitän sitä vähän väliä. Poltin vanhan päiväkirjani, se roihusi oikein iloisesti.

18.6.
Taas kolme tuntia linkissä. Urhoollisesti sen kestin ja Jyväskylässä asemalla minua tervehti vastaanottokomitea IsmoJani. Valvottiin myöhään huonojen juttujen voimalla, mukana menossa oli myös Kim ja Amalia.

19.6.
Joukkio kasvoi vielä MinnaMatilla ja suuntasimme päivällä iskän mökille. Talviturkki on poistettu, selkää hakattu vähän lisää vastalla ja maha tuli täyteen makkaraa. Illalla siirryimme Minnan porukoiden taloon pelaamaan, saunomaan lisää ja katsomaan leffoja. Perinteinen juhannusaatto siis. Tätähän me olemme tehneet viimeiset neljä vuotta.

20.6.
Kokeilin heittoveitsiä ensimmäistä kerta elämässäni ja heti sain veitsen heitettyä seinään kiinni. Myöhemmin myös kolme peräkanaa sain heitettyä oikein. Olen Natural Born Killer. Mukana menossa myös valvomista, pelaamista, ruokaa ja huonoja juttuja.

21.6.
Siivouksen jälkeen jätimme veljeni asunnon, Kimin ja Amalian ja Jyväskylän taaksemme. Tuntuu oudolta olla kotona, osittain siksi, että osa tavaroista on siirtynyt jo uuteen kämpään ja täällä on jännän autiota. Sitä paitsi, kun parissa päivässä tottuu laumaan möykkääviä kavereita (ei niin, ettenkö itse myös olisi möykkäävä), on paluu hiljaiseen arkeen jotenkin epätodellinen. No, ensi viikonloppunahan meno taas jatkuu.

Kuvia.

1. Siellä on kaksi juna-asemaa. Mitä helvettiä niin pieni paikka tekee kahdella asemalla?
2. Kuulemma kummaltakaan asemalta ei voi ostaa junalippuja, vaan ne pitää tilata etukäteen R-kioskille, josta ne noudetaan. Tarvitseeko selitellä enempää?

Junamatka suuntaansa kesti sen reilu viisi tuntia, joka alkoi hipoa sietokyvyn rajoja aika rankasti. Päätimmekin, ettei enää koskaan junalla Savonlinnaan. Ennemmin vaikka härkävankkurit.

Kivaa kuitenkin oli, pelattiin, juoruiltiin ja katsottiin aivot sulattava määrä MTV:n reality-sarjoja. Kävimme myös Olavinlinnassa. Savonlinnassa oleva linna on tosiaan aivan loogisesti nimetty Olavinlinnaksi. Tämän pikkunäppärän tiedon osasin jo ennen oopperakaupunkiin menoa. Yöt nukuin söpösti kissa kainalossa. Boomis on ihana kun se tykkää musta. Lisäksi Oona ja Jukka olivat adoptoineet toisenkin karvaisen lapsen, kauniin munattoman Pontuksen.

Reissu oli siis oikein onnistunut ja tarkoitus on suunnata kesällä tuonne vielä uudestaan. Silti, Oona, tulkaa jo pois sieltä? (Kuviakin tuli otettua)

Tämä viikko ei ole alkanut kovin lupaavasti. Jotenkin on niin vetämätön olo, mitään en jaksaisi, ja kauheasti on sellaista pientä tekemistä kuitenkin, josta on kertynyt yllättävän paljon hoidettavaa. Lisänä vielä se, että nyt on viimeinen viikko painaa pääsykoeaineistoa läpi. Tosin, voin ihan rehellisesti sanoa, että jos en mitään mutta järkevää ole kevään aikana tehnyt, niin ainakin pitäisi osata jotain sitten 1.6. yliopistolla.

Huoh. Ja nyt on vasta maanantai.