Talo täynnä kirjaimia
Minä haluan kodin täynnä ovia,
täynnä avoimia loppuja,
rikotun hiljaisuuden
Katosta ripustettuja sanoja
kuin hirtettyjä miehiä
ja
Eteishalli runoudesta,
miten halpaa kaikki onkaan nykyisin!
Puutarhassa kaksi penkkiä ja patsas,
joka puhuu vaiettujen kieltä
Puut kasvattakoon mitättömyyden pieniä oksia,
jotka pudottavat syksyisin lakastuneet lauseet
Hidas aamu
Herään vanhojen lakanoiden kanssa
venytän yötä kohti
kompastun aamun hitauteen
Aika roikkuu ilmassa, sinun ripustamasi
En avaa verhoja naapureille
juurrun kiinni lattiaan
hipaisen sohvaa
kosketan kasvojani niin kuin sinä
ja
sinun kätesi minua varten
Yhä juurrun kiinni lattiaan
Majakka
Kävelen vielä hetken
olen tarpeeton näille ikkunoille
ja hengitettyäni ulos
voin kääntyä ja maalata seinät kirkkailla sävyillä
olla majakkana teille
väristä kuin kynttilä
Aaveet eivät haihdu
Aaveet eivät haihdu
unessa huutavat nimeäni
valveilla vain kuiskivat
Huone täyttyy askeleista
joita mietteeni kävelevät
Ja tämä riutunut ruumis
on vain ajatusten näyttämö
Ilma välillämme taistelukenttää
Musta kissa
Se musta kissa saapui tien yli
Taisi olla perjantai 13.
Eikä se paennut minusta
kun pyysin jäämään
Ei muurannut seinän sisään unohtaakseen
Käveli tikkaiden ali
kaatoi suolapurkin
ja teki pesän päähäni
Tänään
Ei enää yhtään runoa
tänään
aion murehtia pääni sekaisin
Kerään pieniä kiviä taskunpohjalle
ja hukuttaudun kuralammikkoon
Ruokalan jonossa
Ruokalan jonossa kauhistuin;
ihmiset kuin aaveita
viehättävimmät ilmeet asuvat tuntemattomien kasvoilla
Rakastan tätä epäsopua
Rakastan tätä epäsopua
koko vihani vimmalla
Oma mereni niin hukuttava
talvisin pettävää jäätä
ja keväisin
- vesilasissa pieniä laineita
He kyllä pyyhkivät pöydän,
mittaavat matkan minusta heihin,
ja takaisin
Muistuttavat:
olen aina ollut hyvä kävelemään heikoilla jäillä
Jalat maan pinnalla
Keitin teetä
muut eivät oikein osaa
tekevät liian laimeaa
tai vahvaa
Enkä toki tahdo alistua
epäkiitollisuuden synnin alle
Naapuri kolisteli
viedessään roskia
viimeyönä kuului huutoakin
mutta käänsin vain kylkeä
Minun rajojeni sisäpuolella
ei ole muuta maailmaa
sillä tiedän, että
arjessa on vaikeaa olla palvottu
ja
porraskäytävässä vallitsevat viidakon lait
Aamu
Parkkipaikka on tyhjä
samalla tavalla loppuun ammennetulta tuntuu tämäkin aamu
ovi on käynyt
postiluukku kolahtanut
ikkuna ollut auki koko yön
silti mikään ei ole lamaannuttanut kylkiluiden alla piileskelevää
vihaani
sitä, jota hellin kuin esikoista jota en koskaan saa
Yöllä olen kynsinyt ihoni rikki
aamun kanssa kilpaa punertavat jäljet todistavat minussa virtaavan
auringon
kello on soinut
puuro lämmitetty
tyynyt pudonneet lattialle
silti yhä vain soitan sotalauluani,
piirrän vihan merkit kasvoilleni