Olen ennenkin
Olen ennenkin istunut ikkunan ääreen
nojannut puista tuolia vasten
hengittänyt sydänsärkyäni hopeisin silmin
Joskus kuvittelen sinun puhuvan minulle
salaa omalta paikaltasi
kuten minä kuiskailen itselleni aamuisin
kun peilissä ovat vieraat kasvot
Ajatusten kaatopaikka
Sanoivat
“kirjoitat niin kauniisti ja ajatuksella”
mietteet sitäkin rumempia
perkaamattomia kaloja,
löyhkääviä
Viereinen tyttö ei kosketa minua
painaudun ikkunaa vasten
hän melkein putoaa mutkissa
Kuin varkain huomaan hänen olevan Kaunis
Pysäkiltä kotiovelle on pidempi matka
tai sitten askeleeni käyvät lyhyemmiksi
Kotona nojaan pöytään,
ravistan ajatusten kaatopaikan harteiltani
Istun kirjapinon ääreen
aloitan sytyttämällä valon
Minä tahdon
Minä tahdon olla tuuliviiri
ruostunut ja kitisevä
Tai likaiset astiat tiskipöydällä,
pyykkivuori pesukoneen päällä,
pöly kirjahyllyssä
Minä tahdon ihoni täyteen pieniä aurinkoja
ja sormenpäihini kuutamoillat
Kaikki ne asiat, jotka varmistavat,
että Käteni ovat sidotut, mutta Sydämeni lyö
Ja kun olen valmis, jätän kirjat auki,
lentoon lähteviksi;
parveilemaan huoneesta toiseen
Olen uneksinut
Olen uneksinut
kurkistavani kulissien taakse
viinahuurujen ja mustelmien ohi
Maalattujen kasvojen sisään
kasvuun ja muutokseen
sinne missä annamme itsellemme myöten
mutta
täällä on vain ikkunoita
joista hengitämme sisään ja ulos
ei
ovia
ei
mitään mihin tarttua
Luurankoja kaapissa
Muistojen luurangot seisovat
ylväinä, huojumatta.
Ojennellen käsiään taivasta kohti,
kuin vapauttajaa hakien.
Lopussa
Pelkään paljon
En kuolemaa kuitenkaan
Kävelen taivaiden välissä
Käsissäni avaimet kaikkiin suuntiin
Puolitiessä vastassa
autius
joka huutaa kutsuaan
- viimeinkin uskallan vastata
Arki
Kotona on rikkinäinen ikkuna
josta sataa viikonpäiviä sisään
Tänä keväänä maanantait ovat olleet kylmimpiä,
alkaneet aiemmin kuin muut,
olleet rypyssä kuin vanhat nenäliinat
Puut
Puut ovat olleet kovin hiljaa,
ikäväänsä vaienneet
Eivät osaa surra, raukat
Minä olen nähnyt suremisen orjantappurakruunun;
pidellyt sitä käsissäni
Ja olen nähnyt kevään, joka lipuu kesäksi lehtien silmuista;
vaatinut valoa ylleni
Puut vain ovat olleet hiljaa,
ottaneet vuodenajat itselleen
kuin omistaisivat maailman
Maan ja taivaan välissä
Iltapäivän lämmin karheus
kuinka taivas onkaan repaleinen,
tuulten halkoma, linnunluita varten
Ja kivien varjot liikkumatta
maata vasten, siiven iskuissa jatkuva liike
Talviuni
Eilen olin kaunis
koivut kumartuivat suutelemaan minua
ja linnut lensivät ylitseni roskina tuulessa
Talvi oli pitkä vain
jottei kevät koskaan tulisikaan