Puut
Puut ovat olleet kovin hiljaa,
ikäväänsä vaienneet
Eivät osaa surra, raukat
Minä olen nähnyt suremisen orjantappurakruunun;
pidellyt sitä käsissäni
Ja olen nähnyt kevään, joka lipuu kesäksi lehtien silmuista;
vaatinut valoa ylleni
Puut vain ovat olleet hiljaa,
ottaneet vuodenajat itselleen
kuin omistaisivat maailman
Maan ja taivaan välissä
Iltapäivän lämmin karheus
kuinka taivas onkaan repaleinen,
tuulten halkoma, linnunluita varten
Ja kivien varjot liikkumatta
maata vasten, siiven iskuissa jatkuva liike
Talviuni
Eilen olin kaunis
koivut kumartuivat suutelemaan minua
ja linnut lensivät ylitseni roskina tuulessa
Talvi oli pitkä vain
jottei kevät koskaan tulisikaan
Talvi
Ilta värjää kaiken siniseksi
ravistaa puista lunta
keventää taakkaa
Syystalvi
Hengitän ikkunaan
piirrän huurteeseen kuvioita
Ulkona lumi peitää jalanjälkesi
yhtä verkkaan kuin sinä astelet
Kevään ja talven välissä
Tämän alemmas eivät auringonsäteet yllä
Vaan eipä sadekaan uskalla kastella
Tulisitte takaisin
kaikki menneet
Olisi enemmän naurua
joka etsii paikkaansa
Kovin viehkeästi viette
kaiken niin lempeän
Kirjeitä kotiin
Tiedäthän kuinka vaikeaa on palata
kun on ollut niin kauan poissa
Mitä pidempi aika kulunut
sitä vieraammalta tuntuvat tututkin paikat
Ikäväkin menettänyt merkityksensä
Aika
Puutarha tuoksuu tuhkalta
ja mädiltä omenoilta
Ilmassa leijuu inho
vain pelko pakenee
Hänen voi kuulla olleen täällä
jopa muistaa
Eikä mikään ole muuttunut kuitenkaan
Maassa lehdetkin samoja
lentävät joka kevät takaisin oksille
pilkkaamaan ajan harmautta
omissa kirkkaissa puvuissaan
Hän palaa kun kukaan ei näe
Koputan komeroiden oviin
Kävelen alasti huoneistossa
koputan komeroiden oviin, ennen kuin avaan
Surun ottaessa paikkaansa ilon vieressä
minä kiiruhdan väsyneiden valtakuntaan
välttelemään säleaidan välistä vaanivaa petoa
jota arjeksi ylistän
Harppauksia
Tämä askel on aurinko
tämä sade
ja pilvet siinä välissä sukeltavat minuun