Psykopaatti
Mielelläni minä tähän tulen
Istun kiltisti hiljaa, hyräillen
Ajatukseni vain
saattavat karata käsistä
Lentää kuviksi seinille
painajaista leikkimään
Enhän toki oikeasti
tahdo teille pahaa
Istun kiltisti hiljaa, hyräillen
Täällä on kaikki hyvin
Hän löysi keltaisen kumiankan
joka purjehti yksin tyynellä lammella,
Syöden saippuakuplia
joita Hän niin somasti puhalsi,
jaloissaan keltaiset saappaat
nimetön
Eivät kätesi ole kuolemaa koskettaneet
aamuyön lauloit niin hiljaa, lauloit minua
lauloit syksyn keltaista
ja silitin sinut takaisin maailmaan
Vain hentoja luita sipaissut voi tietää millaista on
hengittää niiden puolesta jotka itse eivät voi
ja itsensä eläväksi jälleen
Vaaleanpunaista hattaraa
rajattomaan hellyyteen meidät on luotu
venyttelemään kuin kissat
sunnuntaisin liikut pehmeästi keittiöön
minä torkahdan vielä hetkeksi aurinkoon
Täältä takaisin
Olen kuollut unissani monta kertaa;
muistanut kotikylän ankeutta
tuohon torniin kiipesin vuosia sitten
ja tuolta katolta hyppäsin pehmeään hiekkaan
noille poluille unohduin liian suuri reppu selässäni
vuosien kuluessa opin koulun käytävien häpeän hajun
eikä linja-autoissa ollut tilaa hengittää
Lopulta punainen pakettiauto kuljetti minut kaduille
joilla saa kummitella rauhassa,
nauraa aavenaurua, hukkua ihmismeren aallokkoon
Tänä viikonloppuna
Tänä viikonloppuna saavun kotiisi
kuin omaani hiivin
jätän sateenvarjon kosteaksi eteiseen
voit sitten aamulla kiusata minua,
virnistää kuin kehräävä kissasi.
Vieläkö se kuvittelee olevansa kuolematon,
kolme jäljellä yhdeksästä?
Tänä viikonloppuna saavun kotiisi
hymymme törmäävät jo ovensuussa.
Puhumme illan hämäräksi,
nauramme huonekasviasi joka tekee kuolemaa,
on siis jo kuollut.
Aamulla kerron sinulle unestani
jossa hampaani putoavat suusta
Eikä sille voi kuin miettiä jonkin merkityksen
jolle hymähdämme yhdessä.
nimetön
puhuimme kuinka kevät käy siellä eri aikaa
täällä jäät ovat lähteneet,
näin miehen soutavan kalaan
varmoin vedoin keskelle järveä
kun siellä järvi vapautuu
istut laiturille katsomaan kun hirvipari
nousee vedestä saareen
välittämättä lämmöstä joka vielä puuttuu