Maa ei hengitä puolestani
Arki
Kotona on rikkinäinen ikkuna
josta sataa viikonpäiviä sisään
Näinä päivinä maanantait ovat olleet kylmimpiä,
alkaneet aiemmin kuin muut,
olleet rypyssä kuin vanhat nenäliinat
Puut
Puut ovat olleet kovin hiljaa,
ikäväänsä vaienneet
Eivät osaa surra, raukat
Minä olen nähnyt suremisen orjantappurakruunun;
pidellyt sitä käsissäni
Ja olen nähnyt kevään, joka lipuu kesäksi lehtien silmuista;
vaatinut valoa ylleni
Puut vain ovat olleet hiljaa,
ottaneet vuodenajat itselleen
kuin omistaisivat maailman
Maan ja taivaan välissä
Iltapäivän lämmin karheus
kuinka taivas onkaan repaleinen,
tuulten halkoma, linnunluita varten
Ja kivien varjot liikkumatta
maata vasten, siiven iskuissa jatkuva liike
Talviuni
Eilen olin kaunis
koivut kumartuivat suutelemaan minua
ja linnut lensivät ylitseni roskina tuulessa
Talvi oli pitkä vain
jottei kevät koskaan tulisikaan
Talvi
Ilta värjää kaiken siniseksi
ravistaa puista lunta
keventää taakkaa
Syystalvi
Hengitän ikkunaan
piirrän huurteeseen kuvioita
Ulkona lumi peitää jalanjälkesi
yhtä verkkaan kuin sinä astelet
Kevään ja talven välissä
Tämän alemmas eivät auringonsäteet yllä
Vaan eipä sadekaan uskalla kastella
Tulisitte takaisin
kaikki menneet
Olisi enemmän naurua
joka etsii paikkaansa
Kovin viehkeästi viette
kaiken niin lempeän
