Maailman mekkalaa
Kirjeitä kotiin
Tiedäthän kuinka vaikeaa on palata
kun on ollut niin kauan poissa
Mitä pidempi aika kulunut
sitä vieraammalta tuntuvat tututkin paikat
Ikäväkin menettänyt merkityksensä
Aika
Puutarha tuoksuu tuhkalta
ja mädiltä omenoilta
Ilmassa leijuu inho
vain pelko pakenee
Hänen voi kuulla olleen täällä
jopa muistaa
Eikä mikään ole muuttunut kuitenkaan
Maassa lehdetkin samoja
lentävät joka kevät takaisin oksille
pilkkaamaan ajan harmautta
omissa kirkkaissa puvuissaan
Hän palaa kun kukaan ei näe
Kuin ei kukaan ennen
Oletko muistanut
-hän kysyi kuin ei kukaan ennen-
Ne tummat puut jotka huojuivat
sillaksi joen ylle?
Entä
Oletko sulkenut silmäsi
irrottaaksesi itsesi hänestä
ketä niin haluat?
Vielä
Oletko pyydystänyt käsiisi
karvaita kyyneliä
jotka ihosi uurteet imevät omikseen?
Ja oletko
oletko muistanut
Ne tummat puut ja kaarnan
lohdullisen karkeuden?
Koputan komeroiden oviin
Kävelen alasti huoneistossa
koputan komeroiden oviin, ennen kuin avaan
Surun ottaessa paikkaansa ilon vieressä
minä kiiruhdan väsyneiden valtakuntaan
välttelemään säleaidan välistä vaanivaa petoa
jota arjeksi ylistän
Harppauksia
Tämä askel on aurinko
tämä sade
ja pilvet siinä välissä sukeltavat minuun
